lauantai 25. helmikuuta 2017

Maneesilla

Maanantaina tuli lunta, peittäen alleen kaiken jään. Joka puolella oli järkyttävän liukasta, eikä kengätön poni pysy pystyssä kentällä tai radalla. Autotiet näyttivät olevan kuitenkin siinä kunnossa, että niillä uskalsi ponia varovasti taluttaa. Niinpä päätin viedä Keken Järvenpään ratsastusseuran maneesille. Matkaa hallille on vain n. 1km, mutta me kävelimme hiukan pidempää reittiä kunnon alkukäynneiksi.
Kekku lähti reippaana lenkille ja välillä jouduin vähän hidastelemaan menoa liukkaiden kohtien vuoksi. Vähän piti pelästyä vanhaa kaivoa tien varressa ja frisbeegolffarien lentävät lautaset aiheutti kummastusta. Vastaantulevat ihmiset Keke sai kuitenkin hurmattua puolelleen "kohteliaalla" ja "sympaattisella" olemuksellaan, niin kun joku ohikulkija tuumasi.
Edes tarhassa ei pystynyt liikkumaan jään takia
Matkalla hallille


Ratsastuskoulun hevoset tuli pälyilemään
Maneesiin hipsimme vähän epävarmoina, vaikka onneksi joku mukava tallilainen tuli pihalla vastaan ja saattoi meidät ovelle toivottaen mukvia treenejä.
Keke ihmetteli mihin oikein tultiin. Seinät oli vähän jännittäviä, kulmissa oli ihan selvästi jotain hämärää ja estetolppien välissä väijyi ihan varmana joku pieniä poneja syövä örvelö.
Tässä maneesissa on kaksi puolta, toinen on isompi ja toinen pienempi. Me menimme pienelle puolelle, jossa pohja on paljon raskaampi kuin isolla puolella. Ainakin itse olin aivan hiessä tarpoessa ponin perässä ja ponikin joutui nostelemaan pieniä kinttujaan kunnolla, mikä onkin ihan hyvä juttu, Keke kun tykkää yleensä laahustaa eteenpäin. Halliin tutustumisen jälkeen saatiinkin ihan kiva treeni tehtyä. Keken liikkui puhtaasti ja kevyesti kaikissa askellajeissa. Laukatkin nousi joka kerta oikein, jee!
Oltiin reilu 1/2h maneesilla josta 20min treenattiin kunnolla. Eeva ja Wanda tulikin maneesille juuri kun olin Kekkun kanssa lähdössä. Käveltiin lyhintä reittiä takaisin tallille. Tallilla Keke sai tuopillisen melassivettä ja loimen niskaan. Tarhaan en enään viitsinyt ponia viedä kun se oli niin liukas, joten se sai jäädä talliin syömään päiväheiniä.
Kekku ihmettelee


P.S. Kesä on tulossa, koska talvikarva alkoi irtoamaan! Sunnuntaina oli vielä tiukasti kiinni, mutta maanantaina irtosi jätesäkillinen.

torstai 16. helmikuuta 2017

Bäk tu pisnes!

Kekku sai aika pitkälti lomailla tammikuun. Ennen joulua meillä oli paljon keikkaa joulutapahtumissa ja tallillakin kävi pieniä ratsastajia. Aloin havaitsemaan ponissa kyllästymisen merkkejä, joten joululta keke sai totaallisen loman ratsun hommista. Kekku on ollut vähän jumissa, pukitellut ja jopa taluttaessa näykkinyt, mikä on ihan poikkeuksellista käytöstä Kekelle. Ajohommat ei huvittanut, poni ilmaisi selvästi että ei vois vähempää kiinnostaa!
Joten keke sai lomailla ihan rauhassa välillä. Nyt keke on taas oma lempeä itsensä ja lähtee ajopuuhiin puhtia täynnä. Ehkä vuodenvaihteen pimeys puri ponistakin vain puhdin pois ;)
Nyt ollaan ajeltu reellä 3-4km mittaisia rauhallisia hölkkälenkkejä ja sunnuntaina onnistui puhtaat laukannostotkin pitkästä aikaa. Rata on ollut nyt vaihteeksi tosi hyvä ajaa kengättömällä ja koska lämpötilat ulkona ei ole ollut kovin kylmiä, niin ei ole tarvinut varpaat kohmeessa mennä.
Tästä lähdetään, jos vaikka kesällä johonkin näyttelyyn kerkiäis.
Rekiajelulle lähdössä

Valkeat koivut
Päättäväisesti etiäpäin!

lauantai 4. helmikuuta 2017

Treffit pellolla

Nämä tammikuun kelit on ollut aika masentavia, kunnon talvi pysyttelee jossakin piilossaan. Joka paikka on peilijäässä. Keken tarha olisin voinut toimia luistinratana joten Kekku pääsi Helmin ja Aten kanssa laitumelle valosan ajaksi.
Keke oli niin onnellinen näistä treffeistä parhaiden ystävien kanssa!
Lauma juoksi hyvän tovin laitumella sillä seurauksella että Keke hikoili kauttaaltaan ja jouduin loimittamaan sen. Atte, eikä edes helmi toppaloimineen hikoillut ollenkaan... Hyvä kunto Kekellä :'D
Atte

Aina niin iloinen Atte :)

Helmi ja Kekku

Tyytyväinen poniherra.

Ponit tekee yhteistä toimintasuunnitelmaa?

Kukkuu!













Läpimärkä poni

"Ai aiot pukea loimen..? No siinä tapauksessa otan jalat
alle, ei uskottavat ponit käytä pinkkejä vaatteita!"



Helmi:"Apua toi hullu seuraa mua!"



"Pus pus Helmi"