sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Pikkuratsastajat

Pikkupojat Riki ja Jere kävivät ratsastamassa taas poneilla. Kerta ei ollut ensimmäinen ja pojista isompi, Riki, ratsasti Attea jo "ihan ite" liinan päässä.
Poikien äiti Maria, jonka oma hevonen Presja asui meidän tallissa aikoinaan, hoiti Keken itse lastensa kanssa. Otin vain pari kuvaa samalla kun kävin tarhan siivoamassa.
Riki opetteli ponin ohjaamista tötsien avulla ja otti rohkeasti reippaita ravipätkiä. Kattokaa nyt mites söpö ratsukko:
Keke ja Jere

Riki ja Atte






perjantai 21. huhtikuuta 2017

Kevään ekat ajelut


Mennyt talvi oli aika surkea ponin liikutuksen kannalta. Peilijää kelien takia ponin kunto ei ole enään mikään kehuttava, joten kovasti odottelin että rata sulaisi ajettavaan kuntoon. Sulaminen tuntui kestävän ainakin ikuisuuden! Lopulta jäät lähtivät ja pellolta tulvivat vedet kuivuivat, joten rata oli vihdoin ajokunnossa.
Ennen valjastamista on saanut kyllä käyttää merkittävän ajan ponin puunaamiseen, karvan irrottamiseen ja harjan selvittämiseen. Paksua irtoavaa karvapeitettä ei vaan saa millään nätin näköiseksi harjaamalla ja kylmien kelien vuoksi en ole vielä viitsinyt ponia pestäkkään. Ja heti kun poni on saatu harjatuksi edes jossain määrin siistiksi, uusi pölykerros nousee pintaan kun poni lähtee liikkeelle.
Keken kanssa sujui erinomaisesti kevään ekat ajelut. Ravi luisti puhtaasti ja jalka jaksoi nousta koreasti ilmaan. Laukkapätkiäkin päästiin heti ottamaan kuivimmissa kohdissa. Nyt ollaan menty kärrytelleen noin 3-4km mittaisia lenkkejä. Kekku on saanut paljon kävellä ravi- ja laukkapätkien välissä. Se ei kamalasti ole hikoillut, mutta puuskuttaa jo ekan hölkkäpätkän jälkeen pelottavan kovasti.
Jos tuota mahaa saisi taas siivun pienemmäksi ja tilalle kunnon lihasta, kaulakin on ihan veltostunut syksystä. Eihän me voida näyttelyyn mennä ihan rapakunnossa.

Kiva pölypallero


Cool!

Kattokaa ku Keke sai upouuden siistin vuorettoman sadeloimen!
Ostin loimen Puuilosta ja pyysin loimelle palautusoikeuden sovituksen jälkeen, koska moni loimi on ihan hassun mallisia shettiksille. Loimi oli kuitenkin kivasti istuva, joten päätin pitää sen. High neck kaula-aukon ansioista loimi ei valu liian alas lavoille ja sään taakse. Remmit on kivasti myös piilossa helmojen alla.
En aio enään ostaa fleece vuorellisia sadeloimia kun ne kestää kuivua aina puoli ikuisuutta.


torstai 13. huhtikuuta 2017

Noidan matka kohti pääsiäistä jäi vähän lyhyeksi...

...sillä se oli epähuomiossa (tai jostain muusta syystä?) lentänyt luudalla päin seinää. Siinä se todennäköisesti nenä vääntyneenä valitti särkeviä jäseniään. Tai mistä minä tiedän, en kuullut, mutta Keke sen sijaan ensi järkytyksestä selvittyään tuntui kuuntelevan ja tutkiskelevan hyvin tarkkaan noidan suuntaan.

Oltiin lähdetty siis reippaalle kävelylenkille Keken kanssa. Alkumatka oli Keken osalta sujunut oikein rennoissa tunnelmissa, vaikka saikin järvenpään ratsastusseuran tuntiponit sekoamaan toden teolla kentällä (jossa ne siis olivat viettämässä vapaitaan) ja vaikka kaivonkansi, roskapönttö sekä työmaa-nauhat hiukkasen kummitteli silmäkulmissa.
Saavuttin vanhiksen pihaan, jossa ollaan oltu useita kertoja ilahduttamassa pieniä ratsastajia. Tänään piha oli selvästi noiduttu. Leikkipaikka oli _uskomattoman_ hurja, eikä se ollut siinä ennen ollut... ei ihan varmana ole ollut, mietti Keke. Ilmoitustaulukin ihan varmana uhkasi vähintään kaatua päälle ja kun vanhankylän kartanosta tuli asiakkaita ulos ovesta, oli pysähdyttävä tukevaan haara-asentoon että ei lähde jalat alta. Mutta kun pienen ponin korviin kantautui ihailevia kommentteja, niin ryhtiäkin pystyi jo vähän korjaamaan.
Matka jatkui tasasen hitaasti, eka jännitettiin ikivanhaa viinikellarin suuta, joka oli ponin mielestä myöskin juuri äskettäin siihen taiottu ja lopulta katse osui pytingin puodin seinässä viruvaan noita-akkaan. Noita-akkaa tarkkailtiinkin ihan hyvä tovi. Vähän pöristiin ja päristiin, nostettiin päätä ja laskettiin päätä, otettiin epävarmoja ristiaskelia kaikkiin ilmansuuntiin ja lopulta päästiin jatkamaan matkaa.
Hupsista...
Lähdettiin kävelemään sairaalan takaa lähtevää uudehkoa kävelytietä järvenrantaa myötäillen ja säännöllisin väliajoin pidin terapeuttisen puheen Kekelle milloin mistäkin jännityksen aiheuttajasta. Lopulta tulimme asuinalueelle jonka kapealla kujalla työskenteli kaksi työkonetta. Kaivuri kaivoi kauhalla maata ja traktori piti julmettua meteliä työntäessään kauhalla hiekkaa asvalttia pitkin. Se peruutti ketterästi, iski kauhan maahan ja työnti hiekkaa tienposkeen ja taas peruuttiketterästi jne. Mietin että helkutti, joudunko nyt kääntymään takaisin ettei jätetä puumerkkiä kenenkään mersun kylkeen. Tie on kapea ja penkereillä oli autoja parkissa, joten jos Keke päättää todella pelästyä, kavion jälki tulee löytymään jonkun autosta.
Keke ei kuitenkaan näyttänyt edes huomaavan koneita, joten lähestyin koemielessä traktoreita. Ei mitään. Lähestyin. Poni kulki päättäväisesti eteenpäin, joten päätin luikahtaa ponin kanssa työmaan ohi heti kun traktorikuski huomaa meidät. Ja niin me ohitimme ainoan itsestäni jännittävän paikan, josta poni ei toden totta tuntunut piittaavaan yhtään mitään. Siis miten poni voi pelätä avautuvaa ovea, mutta ei kahta työkonetta!?
Suojatiellä autoilijat antoivat tietä ja vilkuttelivat meille.
Loppu matka sujui taas rennosti. Takaa kovaa päristelevä mopo oli vähän hurja, mutta vain vähän ja takaan päin tulevat pyöräilijät taasen osasivat kohteliaasti viheltää, joten niitä ei tarvinnut pelästyä yhtään!
Joku pysähtyi kysymään onko Keke ori, kun on niin kovin komea<3


Kotipihaan saavuttua askel tiheni ja pulssi kiihtyi ponilla, koska PÄIVÄHEINÄT odottivat syöjäänsä.
Miten nämä otukset osaakin olla näin ihania?<3

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Popsi popsi porkkanaa, hampaita se vahvistaa.

Maaliskuussa pakastin kotona Kekelle porkkanamehujään. Sain idean fb:n talliniksit-ryhmästä. Keke kun tarhaa yksin, niin jotain viihdykettä on kiva keksiä sille havujen lisäksi. Keke tykkäsi hurjasti herkullisesta mehujäästään johon olin laittanut siis pelkästään vettä, ihan mini ripauksen sokeria ja porkkanaa. Porkkanat voi yhtä hyvin pakastaa pelkässä vedessä, omenamehussa tai vaikka melassivedessä.
Porkkanamehujää
Nam!
Sitten meillä oli vuotuinen hammashuoltopäivä. Keken ja Aten hampaat katsotaan kerran vuodessa ja eläinlääkäri totesi tälläkin kertaa, että vuoden väli on passeli. Ellei nyt sitten jotain oireita yllättäen ilmene.
Atte pääsi käsittelyyn ekana. Rauhottava vaikutti tehokkaasti pikkuruunaan ja hampaat sai hoidettua ongelmitta. 

Sillä välin ajattelin mennä rapsuttelemaan Kekeltä vähän talvikarvoja irti. Menin Keken karsinaan jossa Keke mulkaisi minua dramaattisesti ja siirtyi nurkkaan mököttämään. Ilmeisesti Kekku oli jo hiffannut, että lääkäritäti on paikalla ja tulee kohta tökkimään niillä ikävillä neuloilla. 
(Tästä muistuukin taas mieleen hetki, kun keke oli klinikalla ruunattavana ja kaulaan piti klipata pieni karvaton neliö. Käytännössä siis klipperillä olisi hurruutettu n. 3 sekuntia, mutta sitähän Keke ei hyväksynyt. Kun kolme ihmistä ei saanut pidettyä hurjaa oria paikallaan sen vertaa että kaulaan olisi saatu ajeltua karvaton kohta, pideltiin me oria sitten sitä varten että saadan ensin  rauhottava. Ja kun vihdoin rauhotteen sai pistettyä odotettiin että oripoika väsähtäisi(joka luonnollisesti ei tapahtunut vielä ensimmäisestä rauhotteesta), jotta saataisiin klipattua se reikä siihen kaulaan..!)
No sitten lääkäri saapuikin Keken karsinaan, moikkasi ponia ystävällisesti ja tuikkasi rauhoitteen niin että Keke tuskin ehti huomata mitään. Tällä kertaa rauhote puri heti ja talutin sammumispisteessä olevan kaverin käytävälle. Suu vaikutti terveeltä ja hampaat sai raspattua ongelmitta. Etuhampaissa oli pienet lohkeamat, todennäköisesti siksi kun Keke on keksinyt kolisuttaa karsinan kalteria etuhampaillaan. Pitää seurata ettei isompaa halkeamaa vaan tule.
Atte hampaanharjauksessa
Muista harjata myös perimmäidet hampaat!
Vielä rokotuksen saatuaan Keke pääsi karsinaansa lepäämään ja minä kävin hakemassa autosta tuliterät sakset, jotka olin ostanut ihan tätä päivää varten. Nyt piti ponin humalatilaa käyttää hyväksi ja leikata rumasti sojottavat korvakarvat pois. Kumma kyllä, timenpide ärsytti tässäkin tilassa pikku ruunaa, vaikka hampaita saikin raspilla kurmuttaa ilman pienintäkään reaktiota. On herralla herkät korvat, ei voi muuta sanoa.
Pidä vaan keke ne silmät kiinni, en mä mitää suunnittele..