tiistai 29. maaliskuuta 2016

Ajaen liikenteessä

Tässä ollaan parhaamme mukaan yritetty päästä liikkumaan aina sään ja pohjien salliessa.
Välillä on ollut lämmintä ja aurinkoista ja välissä kävi muutama hyytävä pakkaspäivä ja nyt jälleen plussan puolella. 

Kovasti olen yrittänyt riisua Kekeä villahaalaristaan ja ilmeisesti Kekekin olisi siitä valmis luopumaan. Karvaa kuitenkin irtoaa jatkuvalla syötöllä enkä puolentoistatunnin karvanirrotusseremonian jälkeen yksinkertaisesti jaksanut enään jatkaa. 

Ostin Hippodomesta loistavan jouhien selvitysaineen, jolla tukka todella alkoi selviämään. Letitin selvitetyt jouhet tiukalle letille, jotta molemmat puolet kaulasta olisi helposti harjattavissa.

Taikaharjan(joka kuvasta uupuu) lisäksi käytin sahalaitaista hikiviilaa, harjakiveä, erilaisia kumisukia, furninaattoria ja metallikarstaa karvan irrottamiseen. Riippuu paljon karvanlähdön vaiheesta, mikä harja sopii tilanteeseen parhaiten, viime viikolla ehdottoman voiton vei hikiviila ja tällä viikolla furminaattori.
Tallikissamme Bruno on tutustunut poneihin jo niin hyvin, että harkitsi kyytiin hyppäämistä.

Cocon kanssa käytiin tarkastamassa radan kunto. Teimme muutamia puroja lätäköistä ojiin, jotta rata kuivuisi vähän tehokkaammin.
Coco ja suuri oja
Liikenteeseen tutustuminen on edennyt jo siihen pisteeseen, että uskaltauduin lähetä Keken kanssa ajaen liikenteeseen! Helinä lähti tyttärensä Annin kanssa ajamaan Attea. Ilma oli kaunis, mutta viileän puoleinen ja tuulinen, joten päätin pukea Kekelle korvahuput poikkeuksellisesti. Keke nimittäin reagoi tuuliseen säähän säpsyilemällä vieläkin turhempia asioita, kuin yleensä.
Valjastaessa Pasi ajoi traktorilla pariin otteeseen keken takaa ohi ja ruuvasi myös koneella pyynnöstäni valjastuspaikalle yhden lankun astetta alemmas. Vähän Kekeä arvelutti tällaiset härpäkkeet, mutta niistä selvittiin ilman minkäänlaista paniikkia.
Keke valjastettavana
Atte oli menossa mukana ihan täysillä, siitä oli tosi siistiä päästä tekeemään jotain kivaa porukalla. Lähdettiin kävelemään Puolimatkantielle. Alkumatka sujui täysin ongelmitta, mutta puolimatkan tiellä vastaan tuli hevonen taluttajineen. Hevonen säikähti poneja ja mottasi kumoon toisen mukana olleen ihmisen. Ponit seisoivat paikoillaan, eivätkä olleet moksiskaan ison hevosen tai koko tilanteen jännittyneisyydestä huolimatta. Edes Keke ei välittänyt tilanteesta mitään. Niimpä Helinä nousi auttamaan kaatunutta ihmistä, ja minä otin myös Aten haltuuni. Istuin Keken perässä, Aten ohjat käsissäni.
Mitään vakavaa ei sattunut, joten jatkoimme matkaa hyvillä mielin.
Atte ja Anni

Keken korvahuput x)
...vai sittenkin pirunsarvet?




Lenkille kertyi pituutta reilu 6km. Oma fiilis oli uskomaton, sillä Keke oli ihanan rento koko lenkin, ei säpsyillyt mitään, ei edes pyöräilijöitä. Sää oli upea, auringonlasku väritti taivaan kauniisti ja kevät tuoksui ihanasti. Helinälle ja Annille suur' kiitos mahtavasta seurasta, ilman heitä en olisi uskaltautunut Keken kanssa kärrylenkille liikenteeseen.

Keke sai rokotuksen ja hampaatkin huollettiin viime viikolla, joten muutama päivä vain käveltiin. 
Lisäksi Keke on saanut paljon rakkautta ja rapsutuksia ihanilta hoitajiltaan.




Volttiharjoituksia
*pus-pus*
Aamu ja Kekku
P.S. Ulkoasu muuttu keväisempään piakkoin!

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Puolimatkassa

Söpöläinen
Niinkun viime postauksessa kerroin, ollaan kävelty paljon ja uudelleen tutustuttu liikenteeseen. Keke on ekan kerran lenkkeillyt autotiellä jo puolivuotiaana, henkisenä tukenaan silloinen shettiskaveri Nauriskydön Pronssisoturi. Sittemmin ollaan ajeltu pitkin palojokea, vierailtu Aleksis Kiven (joka on muuten mun sukulainen) mökillä ihmettelemässä lampaita, sekä taaborinvuorella ja rämmitty metsissä ja törmätty (melkein kirjaimellisesti) hirveen. Toisin kun normaalit hevoset, Keke ei pelännyt hirveä. Tai jos tarkkoja ollaan, se ei huomannut sitä ollenkaan, sillä kevään ensimmäiset vihreät ruohotupsut hivelivät turpakarvoja herauttaen veden Keken kielelle. Eipä siinä pieni poni kerennyt mitään metrin päässä seisovaa hirveä ihmetellä. Minä ja Rosa kyllä ehdittiin pelästyä. 
Puolimatkantiellä

Keke on siis tottunut liikenteeseen ja luonnon ihmeisiin jo varhain, mutta herkkis luonteensa takia ei aina ole kovin liikennevarma. Kerran jumitettiin useampi minuutti palojoen notkossa, keskellä autotietä, sillä Keke näki pellolla peuroja ja lamaantui asian johdosta. Onneksi tienylityspaikalla oli hyvä näkyvyys ja liikenteessä ystävällisiä autoilijoita, jotka pysähtyivät odottamaan, että Keke saa kerättyä itsensä :'D 


Viime lenkillä oli jälleen pituutta 6km ja kävimme köpöttelemässä puolimatkan tiellä. Heti tallin tiellä meidät ohitti todella suuri pakettiauto. Kuski hidasti asiallisesti vauhtinsa ja ohitus sujui todella hyvin. Keke ei lotkauttanut korvaansa tapahtumalle, mutta itse jännitin varmuuden vuoksi. Harvoin keke mitään suurta pelästyy. Pieniä asioita sen sijaan säpsytään, kuten kavion alla räsähtävää jäätä, vaikka kyseinen ääni/tunne on aika yleinen lenkkeillessä tai postilaatikoita, jotka ovat tönöttäneet paikoillaan liikahtamatta vuosia.
Puolimatkantiellä on kasvihuoneita ja niiden pihassa monta rekkaa. Yksi rekka ajoikin meitä vastaan aiheuttamatta minkäänlaista härdelliä. Itseasiassa tämäkin kuski taisi tietää, miten kohdata hevonen liikenteessä, vaikka kyseessä olikin näin pieni otus kuin Keke.
Metsässä pitkästä aikaa!
Kaksi kertaa vastaan tuli myöskin isolla, kolisevalla peräkärryllä varustettu auto. Kuski väisti aivan toiseen reunaan, mutta ajoi aika vauhdilla. Taas mammaa hirvitti, mutta sain Kekeltä vastaukseksi vain mulkkaavan ilmeen, että älä taas jaksa.. :D
Pyörähdimme pikkupätkän metsäpolullakin. Keke loikkasi valtavalla loikalla puunrungon yli, vaikka vain kävelimme. Ja sitten -yllätys, yllätys- juuri sillä hetkellä, kun ajattelin, että "ai kuinka rentouttavaa, ei mitään ärsykkeitä missään, vain minä ja minun super ihana, rento, rauhallinen, liikennevarma poni..." *riimunaru löysällä* Keke pelästyi jotain, mitä minä en nähnyt enkä kuullut, veti jäätävän pukin, jonka jälkeen puuskutti, kun olisi nähnyt jotain aivan hirvittävää. Keken yksi hyväpuoli on se, että se todella harvoin pelästyessään "ottaa jalat alleen". Nytkään, vaikka talutusote oli varsin rento, Keke ei nykäissytkään narua, vaan teki tämän kaiken löysän narun päässä vierelläni.
Keke&Aamu
Lauantaina Aamu talutteli Kekeä tallin kulmilla. Atte pääsi lenkille vanhikseen, mutta Kekeä en muutamaan päivään päästä asfaltille kävelemään, ettei ala arkomaan koipiaan.
Keken pylly<3
Sunnuntaina sain Nean ja Rosan mukaan tallille. Nea otti taas Cocon haltuun ja Rosa ajoi Aten. Itse ajoin Keken. Menimme molemmat kilpakärryillä. Rata oli kamalan raskas ajaa, joten köpöttelimme sitten hiekkatietä pitkin. Pituutta lenkille kertyi 4,5km.
Rosa&Atte, Nea&Coco
p.s. Keke on kasvanut edestä niin, ettei vanha rintaremmi enään yltänyt kiinni. Ilmeisesti talven laukkareeneistä on ollut jotain hyötyä! :)

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

#blogitarina

Tuija heitti minulle haasteen blogissaan!
Eli ideana on kertoa oman blogin synnystä ja kehityksestä, sekä merkittävimmistä taitekohdista.

Pikkuponin päiväkirja sai alkunsa myöhään syksyllä 2008, kun ensimmäinen oma ponini, eli Keke, astui virallisesti kuvioihin; omistuspapereissa oli (kimppaomistajan nimen lisäksi) minun nimeni, kaupat oli siis virallisesti tehty ja poni muutti emästään vieroitettuna janakkalaan pienelle kotitallille. Yhteinen matkamme oli todellakin alkanut! Itse olin tuolloin 16-vuotias.
Minä ja Keke marraskuussa 2008

Toukokuussa 2009 tapahtui yksi suurimmista ja odotetuimmista hetkistä, sillä haimme Atte-ponin Lapinlahdelta Johanna Niskaselta, pikkuvirran ponitallilta. Atte tuli mukanamme etelään Nurmijärven palojoelle, jonne tietenkin myös Keke muutti. Tallilla ei asunut enään muita hevosia tai poneja, vain Keke ja Atte. Tämä talli olikin minulle jo tuttu ja erityisen tärkeä paikka, jossa olin hoitanut ennen tallin vanhoja asukkeja. Tallin iäkäs omistajapariskunta tarjosi kuitenkin poneillemme vielä asuinpaikan, mutta sillä ehdolla, että Keke ja Atte tulisivat olemaan viimeiset asukkaat Matin ja Sirkan aikana sillä tallilla. 
Onks Attee näkyny?
Tässä vaiheessa blogi todella heräsi henkiin, sillä pääsin itse käymään tallilla joka päivä ja halusin jakaa muillekkin edistymisestämme mm. Ajo-opetuksen parissa. Halusin myös jakaa kuvia super kauniista maisemista, joissa retkeilimme ponien ja maailman parhaimman tallitytön, Rosan kanssa! 
Tuohon aikaan kävimme myös paljn näyttelyissä ja raviradalla. Ne oli minulle täysin uusia juttuja, joten halusin kertoa hienoista kokemuksistani muille.
Rosa ja Atte palojoen kauniissa maisemissa

Oman pellon heinät kuivumassa perinteisesti seipäillä
Palojokivuosina niitin myös itse heinät poneille, Matilta opin arvokkaita vanhankansan viisauksia ja Sirkalta sain parhaimmat vinkit esimerkiksi ponin yskän hoitoon puutarhan yrteillä. Myös pienen kylän yhteisöllisyys tuli tutuksi.


Tallin omistaja Matti

Jossain vaiheessa kuvioihin astui myös Rama al Cyone "Ykä" (shettis) ja Aarteen Brandi (russi), myöskin kimppaponeja.
Ykä ihan pikkuvauvana

Ykä vähän isompana vauvana

Brandi-varsa ja minä
Vuodatus, jossa blogini silloin oli, päätti hävittää suuren määrän kuvia (ja mahdollisesti jopa osan teksteistä, en enään muista) joten turhauduin totaalisesti ja lopetin bloggaamisen. Olin niin kiukkuinen vuodatukselle, että halusin lopettaa sen käytön, mutta uuden blogin perustaminen tuntui liian monimutkaiselta ja raskaalta, että bloggaaminen upposi jäihin. Perustin kyllä tämän bloggerin blogin jo vuonna 2012, mutta tilanteeni ponien kanssa oli niin sekava ja ahdistava, etten kyennyt kirjoittamaan mitään julkaisukelpoista. 


Asiat muuttui paljon, ja yht'äkkiä meillä oli enään Keke. Atelle löytyi uudet, super ihanat omistajat kuin tyhjästä: en ollut pistänyt ponia edes myyntiin, maininnut vain yhdelle ihmiselle, että ehkä joudumme luopumaan Atesta. Ja sitten sain puhelun Eevalta, että he tarvitsisivat ponin ja pyysin heidät katsomaan Attea. En uskonut myyväni sitä vielä, mutta koska ostajaehdokkaat tuntuivat oikeilta, tartuin tähän tilaisuuteen. Meillä oli enään kaksi viikkoa aikaa vanhalla tallilla. En tiennyt mitä teen Keken kanssa. Kekelle tarjottiin kuitenkin paikkaa Aten uudelta kotitallilta Tuusulasta, joten päädyin väliaikaisesti sinne.
Väliaikainen kuitenkin muuttui pitkäaikaiseksi ja nyt ollaan asuttu jo 3,5 vuotta Valmennustalli Huuhtasella ja mikä parasta, minä ja Keke saatiin jatkaa yhteistä taivaltamme, kun Kekestä tuli kokonaan omani ja lisäksi saimme molemmat jäädä parhaan ystävämme Aten seuraan<3

Kekku<3Atte
Pikkuponin päiväkirja avasi kantensa taas pitkän pitkän tauon jälkeen syksyllä 2015.  Olin jo pitkään harkinnut tätä aloitusta, sillä asiat on tietyllä tavalla asettunut paikoilleen. Kirjoittaminen julkisesti kuitenkin tuntui vähän pelottavalta. Luulen, että pelkään eniten arvostelijoita, tai ehkä enemmänkin selän takana puhujia. Sain hätistettyä kuitenkin nämä ajatukset ja avasin taas päiväkirjan sivut.
Keke tammikuussa 2016
Suurin syy miksi todella halusin blogin uudelleen eloon, on se, että aloitimme keväällä 2015 Keken kanssa "laihdutusprojektin", jonka tarkoituksena on saada Keke tykkäämään liikunnasta, ja sitä kautta saataisiin poni taas hyvään kuntoon. Aloitimme todella pienin askelin, aluksi vain 10-20 minuutin harjoituksilla maastakäsin, kevyellä ohjasajolla, johon lisäsin haastetta pikkuhiljaa, ja lopulta aloimme tekemään hiukan raskaampia hommia. Tärkeintä, että tekeminen olisi mahdollisimman kivaa meille molemmille. 
Blogin avulla saan itse selvitettyä ajatuksia paremmin ja julkisesti kirjoittaminen haastaa todella miettimään, miten minun on järkevintä toimia. Itselleni on myös tärkeää, että pystyn perustelemaan, miksi toimin eri tilanteissa tavallani. Blogin avulla pystyn myös seuraamaan etenemistämme paremmin ja toivon, että joku saisi meidän puuhistamme ideoita myös omaan käyttöönsä. Ja toivon todella paljon kuulevani hyviä ideoita muilta ihmisiltä. :)
Säännöt:

1. Tämä on avoin kaikille bloggareille. ( teema voi olla mikä tahansa) Saat osallistua vasta kun saat haasteen.
2.Kirjoita ja julkaise oma tarina blogissasi: Miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on  kehittynyt aikojen saatossa, ja mitkä ovat olleet merkittäviä taitekohtia.
3. Haasta neljä blogia kirjoittamaan oman tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy voit haastaa jonkun muun.
4.Muista esittää tarinasi yhteydessä, linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
5. Mikäli olet instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jokin kuvasi yhteyteen tagi# blogitarina. Näin instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat on nähtävillä.
#Blogisitarina-haasteen käynnisti  KOTOTEKO- blogi

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Viikon puuhailuja

Viimeviikon perjantaina sain tallille mukaan reippaan apulaisen, nimittäin Sampan. Samppa on ~8 vuotias poika, jonka äidin kanssa olen omistanut kimpassa poneja. Sampan äiti joutui sairaalaan, joten koitan osaltani auttaa, että Samppa pääsisi poniharrastuksensa pariin. Samppa käy Lähderannan ponitallilla ratsastustunneilla, mutta en millään ole saanut aikataulujani järkättyä niin, että ehtisin poikaa sinne kuljettamaan.

Samppa ajaa Kekkua

Samppa halusi lähteä mielummin rekiajelulle, kuin ratsastamaan, joten valjastimme Keken ja lähdimme radalle. Samppa ajoi osan ajasta itse ja minä istuin kyydissä. Poika ei näyttänyt jännittävän yhtään, istui jalat ristissä kyydissä ja ohjasti kevyellä ohjastuntumalla. Pyynnöstäni Samppa teki ravi-käynti siirtymisiä paljon :)
Otin ohjat itselleni kun mentiin hieman kovempaa vauhtia.

Ollaan Keken kanssa nyt kävelty paljon. Tehdään asteittaista jälleentutustumista liikenteeseen. Välillä ollaan saatu seuraa Helinästä ja Atesta, mikä on kyllä kiva, kun saa juttuseuraa :) 
Tällä viikolla käytiin muun muassa vanhankylänniemessä kävelemässä 6km. Keke köpötteli kivasti menemään, mutta siinä vaiheessa, kun koukkasimme vanhankylän niemenkärkeen, Keke alkoi jumittaa siinä toivossa, että kääntyisimme takaisin kotiin. Jännä sikäli, että koskaan, ei edes varsana, tämä Keken jumitustemppu ei ole onnistunut, vaikka koko ikänsä sitä on yrittänyt. Koskaan en ole antanut periksi, enkä anna. Eikä Kekekään taida lakata yrittämästä ;)
Atte-peikko<3

Kaikki hyvin Atte...? :D

Yksi ilta käveltiin 6 km lenkki kävelytietä pitkin. Vastaan polki muutama pyöräiljä vilkkuvaloineen ja pihisevä roska-auto ohitti meidät takaapäin. Mietin, että nyt se pelästyy joko pyöräilijää tai roska-autoa, mutta niin lungi kaveri Kekestä on tullut, että ei lotkauttanut korvaansa niille.


Kekelle tein tällaisen kauniin prinsessaletin lenkille. Vielä vähäsen kun lämpenee, niin voisin pestä ponit ja aloittaa taas harjan käännyttämisen toiselle puolelle. Karvanlähtökin on valtavaa tällä hetkellä. Ponia ei saa harjattua nätiksi mitenkään, kun joka harjanvedolla irtoaa uusi tomuinen kerros irtokarvaa kylkiä koristamaan.. Taas kerran mietin, pitäisikö aloittaa joku vitamiinikuuri karvanlähdön takia, mutta en viimevuosina ole kokenut sitä tarpeelliseksi. (Aiemmin olen antanut b-vitamiinikuurin.) Mitäs muut ovat mieltä, annatteko jotain vitamiinikuureja keväisin? 




Keken venyttelyporkkanat on varmassa tallessa selän päällä.
Pikkusenko herraa harmittaa, kun ei ihan yletä niihin!

Tässä hyvä vinkki halpaan, näkyvään ja varmasti
paikoillaan pysyvään heijastimeen:
 heijastin kangasta letitettynä häntään.
Tuohon kun kiinnittää vielä punaisen perävalon,
niin näkyvyys on taattu! :D



keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Ponihiihtoa

Kuva arvoitus!!!
Mitä seuraavassa kuvassa tapahtuu?

Ehkä hienoimpia ja onnistuneimpia kuvia, mitä ikinä olen onnistunut ottamaan :'D

Mutta minäpä uskaltauduin kokeilemaan hiihtoajoa. Eikä siinä vielä kaikki; kokeilin sitä Keken kanssa!
Mietin olenko Hullu vai tosi hullu (koska kekellä ei ole hiihtoajettu ikinä ja itselläni on laskettelusukset ollut jaloissa jopa 0 kertaa) , mutta ajattelin, että minua harmittaa jos en ehdi hiihtoajoa kokeilla tänä talvena Keken kanssa ollenkaan. 
Hain mini-laskettelusukset veljeltäni lainaan. Pyörittelin vielä pitkään, uskallanko lähteä suksilla, vaiko enkö uskalla. Lopulta päädyin pistämään Keken Aten perään, jota Helinä ajoi. 
Kekelle puin valjaat ja pitkäliinaisen rintaremmin. 
Keke ei suksista sanonut mitään, vähän kyllä mulkoili välillä sen näköisenä, kun miettisi "mitähän helkkaria sä taas puuhaat" :D
Rata oli aika raskas ajaa. Suksilla oli helppo mennä kovempaa vauhtia, mutta käynti alkoi painaa todella nopeasti jalkoja. Niinpä sidoin kesken lenkin Keken rintaremmin liinat selän päälle ja istahdin Aten kyytiin pidemmän käyntipätkän ajaksi. Mutta kyllä mä sit hiihdinkin kun päästiin vähän lujempaa menemään ;)
Suosittelen kyllä kokeilemaan tätäkin lajia, sillä #talvionasennekysymys ja näiden harrastusten parissa se kevät lähestyy kovaa vauhtia.