lauantai 12. maaliskuuta 2016

Viikon puuhailuja

Viimeviikon perjantaina sain tallille mukaan reippaan apulaisen, nimittäin Sampan. Samppa on ~8 vuotias poika, jonka äidin kanssa olen omistanut kimpassa poneja. Sampan äiti joutui sairaalaan, joten koitan osaltani auttaa, että Samppa pääsisi poniharrastuksensa pariin. Samppa käy Lähderannan ponitallilla ratsastustunneilla, mutta en millään ole saanut aikataulujani järkättyä niin, että ehtisin poikaa sinne kuljettamaan.

Samppa ajaa Kekkua

Samppa halusi lähteä mielummin rekiajelulle, kuin ratsastamaan, joten valjastimme Keken ja lähdimme radalle. Samppa ajoi osan ajasta itse ja minä istuin kyydissä. Poika ei näyttänyt jännittävän yhtään, istui jalat ristissä kyydissä ja ohjasti kevyellä ohjastuntumalla. Pyynnöstäni Samppa teki ravi-käynti siirtymisiä paljon :)
Otin ohjat itselleni kun mentiin hieman kovempaa vauhtia.

Ollaan Keken kanssa nyt kävelty paljon. Tehdään asteittaista jälleentutustumista liikenteeseen. Välillä ollaan saatu seuraa Helinästä ja Atesta, mikä on kyllä kiva, kun saa juttuseuraa :) 
Tällä viikolla käytiin muun muassa vanhankylänniemessä kävelemässä 6km. Keke köpötteli kivasti menemään, mutta siinä vaiheessa, kun koukkasimme vanhankylän niemenkärkeen, Keke alkoi jumittaa siinä toivossa, että kääntyisimme takaisin kotiin. Jännä sikäli, että koskaan, ei edes varsana, tämä Keken jumitustemppu ei ole onnistunut, vaikka koko ikänsä sitä on yrittänyt. Koskaan en ole antanut periksi, enkä anna. Eikä Kekekään taida lakata yrittämästä ;)
Atte-peikko<3

Kaikki hyvin Atte...? :D

Yksi ilta käveltiin 6 km lenkki kävelytietä pitkin. Vastaan polki muutama pyöräiljä vilkkuvaloineen ja pihisevä roska-auto ohitti meidät takaapäin. Mietin, että nyt se pelästyy joko pyöräilijää tai roska-autoa, mutta niin lungi kaveri Kekestä on tullut, että ei lotkauttanut korvaansa niille.


Kekelle tein tällaisen kauniin prinsessaletin lenkille. Vielä vähäsen kun lämpenee, niin voisin pestä ponit ja aloittaa taas harjan käännyttämisen toiselle puolelle. Karvanlähtökin on valtavaa tällä hetkellä. Ponia ei saa harjattua nätiksi mitenkään, kun joka harjanvedolla irtoaa uusi tomuinen kerros irtokarvaa kylkiä koristamaan.. Taas kerran mietin, pitäisikö aloittaa joku vitamiinikuuri karvanlähdön takia, mutta en viimevuosina ole kokenut sitä tarpeelliseksi. (Aiemmin olen antanut b-vitamiinikuurin.) Mitäs muut ovat mieltä, annatteko jotain vitamiinikuureja keväisin? 




Keken venyttelyporkkanat on varmassa tallessa selän päällä.
Pikkusenko herraa harmittaa, kun ei ihan yletä niihin!

Tässä hyvä vinkki halpaan, näkyvään ja varmasti
paikoillaan pysyvään heijastimeen:
 heijastin kangasta letitettynä häntään.
Tuohon kun kiinnittää vielä punaisen perävalon,
niin näkyvyys on taattu! :D



4 kommenttia:

  1. Monenmoista olet Keken kanssa touhuillut. Ihanan letin olit letittänyt ja varmasti pimeällä näkyy tuo heiluva heijastinhäntä! Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkia heijastinvirityksiä pitää poneille keksiä kun kaupoissa myydään vaan isoille hevosille sopivia.

      Poista