#blogitarina

Tuija heitti minulle haasteen blogissaan!

Eli ideana on kertoa oman blogin synnystä ja kehityksestä, sekä merkittävimmistä taitekohdista.

Pikkuponin päiväkirja sai alkunsa myöhään syksyllä 2008, kun ensimmäinen oma ponini, eli Keke, astui virallisesti kuvioihin; omistuspapereissa oli (kimppaomistajan nimen lisäksi) minun nimeni, kaupat oli siis virallisesti tehty ja poni muutti emästään vieroitettuna janakkalaan pienelle kotitallille. Yhteinen matkamme oli todellakin alkanut! Itse olin tuolloin 16-vuotias.

Minä ja Keke marraskuussa 2008

Toukokuussa 2009 tapahtui yksi suurimmista ja odotetuimmista hetkistä, sillä haimme Atte-ponin Lapinlahdelta Johanna Niskaselta, pikkuvirran ponitallilta. Atte tuli mukanamme etelään Nurmijärven palojoelle, jonne tietenkin myös Keke muutti. Tallilla ei asunut enään muita hevosia tai poneja, vain Keke ja Atte. Tämä talli olikin minulle jo tuttu ja erityisen tärkeä paikka, jossa olin hoitanut ennen tallin vanhoja asukkeja. Tallin iäkäs omistajapariskunta tarjosi kuitenkin poneillemme vielä asuinpaikan, mutta sillä ehdolla, että Keke ja Atte tulisivat olemaan viimeiset asukkaat Matin ja Sirkan aikana sillä tallilla. 

Onks Attee näkyny?

Tässä vaiheessa blogi todella heräsi henkiin, sillä pääsin itse käymään tallilla joka päivä ja halusin jakaa muillekkin edistymisestämme mm. Ajo-opetuksen parissa. Halusin myös jakaa kuvia super kauniista maisemista, joissa retkeilimme ponien ja maailman parhaimman tallitytön, Rosan kanssa! 
Tuohon aikaan kävimme myös paljn näyttelyissä ja raviradalla. Ne oli minulle täysin uusia juttuja, joten halusin kertoa hienoista kokemuksistani muille.

Rosa ja Atte palojoen kauniissa maisemissa

Oman pellon heinät kuivumassa perinteisesti seipäillä

Palojokivuosina niitin myös itse heinät poneille, Matilta opin arvokkaita vanhankansan viisauksia ja Sirkalta sain parhaimmat vinkit esimerkiksi ponin yskän hoitoon puutarhan yrteillä. Myös pienen kylän yhteisöllisyys tuli tutuksi.

Tallin omistaja Matti

Jossain vaiheessa kuvioihin astui myös Rama al Cyone "Ykä" (shettis) ja Aarteen Brandi (russi), myöskin kimppaponeja.

Ykä ihan pikkuvauvana

Ykä vähän isompana vauvana

Brandi-varsa ja minä

Vuodatus, jossa blogini silloin oli, päätti hävittää suuren määrän kuvia (ja mahdollisesti jopa osan teksteistä, en enään muista) joten turhauduin totaalisesti ja lopetin bloggaamisen. Olin niin kiukkuinen vuodatukselle, että halusin lopettaa sen käytön, mutta uuden blogin perustaminen tuntui liian monimutkaiselta ja raskaalta, että bloggaaminen upposi jäihin. Perustin kyllä tämän bloggerin blogin jo vuonna 2012, mutta tilanteeni ponien kanssa oli niin sekava ja ahdistava, etten kyennyt kirjoittamaan mitään julkaisukelpoista. 

Asiat muuttui paljon, ja yht'äkkiä meillä oli enään Keke. Atelle löytyi uudet, super ihanat omistajat kuin tyhjästä: en ollut pistänyt ponia edes myyntiin, maininnut vain yhdelle ihmiselle, että ehkä joudumme luopumaan Atesta. Ja sitten sain puhelun Eevalta, että he tarvitsisivat ponin ja pyysin heidät katsomaan Attea. En uskonut myyväni sitä vielä, mutta koska ostajaehdokkaat tuntuivat oikeilta, tartuin tähän tilaisuuteen. Meillä oli enään kaksi viikkoa aikaa vanhalla tallilla. En tiennyt mitä teen Keken kanssa. Kekelle tarjottiin kuitenkin paikkaa Aten uudelta kotitallilta Tuusulasta, joten päädyin väliaikaisesti sinne.
Väliaikainen kuitenkin muuttui pitkäaikaiseksi ja nyt ollaan asuttu jo 3,5 vuotta Valmennustalli Huuhtasella ja mikä parasta, minä ja Keke saatiin jatkaa yhteistä taivaltamme, kun Kekestä tuli kokonaan omani ja lisäksi saimme molemmat jäädä parhaan ystävämme Aten seuraan<3

Kekku<3Atte

Pikkuponin päiväkirja avasi kantensa taas pitkän pitkän tauon jälkeen syksyllä 2015.  Olin jo pitkään harkinnut tätä aloitusta, sillä asiat on tietyllä tavalla asettunut paikoilleen. Kirjoittaminen julkisesti kuitenkin tuntui vähän pelottavalta. Luulen, että pelkään eniten arvostelijoita, tai ehkä enemmänkin selän takana puhujia. Sain hätistettyä kuitenkin nämä ajatukset ja avasin taas päiväkirjan sivut.

Keke tammikuussa 2016

Suurin syy miksi todella halusin blogin uudelleen eloon, on se, että aloitimme keväällä 2015 Keken kanssa "laihdutusprojektin", jonka tarkoituksena on saada Keke tykkäämään liikunnasta, ja sitä kautta saataisiin poni taas hyvään kuntoon. Aloitimme todella pienin askelin, aluksi vain 10-20 minuutin harjoituksilla maastakäsin, kevyellä ohjasajolla, johon lisäsin haastetta pikkuhiljaa, ja lopulta aloimme tekemään hiukan raskaampia hommia. Tärkeintä, että tekeminen olisi mahdollisimman kivaa meille molemmille. 

Blogin avulla saan itse selvitettyä ajatuksia paremmin ja julkisesti kirjoittaminen haastaa todella miettimään, miten minun on järkevintä toimia. Itselleni on myös tärkeää, että pystyn perustelemaan, miksi toimin eri tilanteissa tavallani. Blogin avulla pystyn myös seuraamaan etenemistämme paremmin ja toivon, että joku saisi meidän puuhistamme ideoita myös omaan käyttöönsä. Ja toivon todella paljon kuulevani hyviä ideoita muilta ihmisiltä. :)

Haastan seuraavat blogit ;)

http://hartsujaemil.blogspot.fi/

http://m4rtzu.blogspot.fi/

http://univiidakko.blogspot.fi/

http://sydanmailla.blogspot.fi/

Säännöt:

1. Tämä on avoin kaikille bloggareille. ( teema voi olla mikä tahansa) Saat osallistua vasta kun saat haasteen.

2.Kirjoita ja julkaise oma tarina blogissasi: Miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on  kehittynyt aikojen saatossa, ja mitkä ovat olleet merkittäviä taitekohtia.

3. Haasta neljä blogia kirjoittamaan oman tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy voit haastaa jonkun muun.

4.Muista esittää tarinasi yhteydessä, linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.

5. Mikäli olet instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jokin kuvasi yhteyteen tagi# blogitarina. Näin instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat on nähtävillä.

#Blogisitarina-haasteen käynnisti  KOTOTEKO- blogi

Viikon puuhailuja

Viimeviikon perjantaina sain tallille mukaan reippaan apulaisen, nimittäin Sampan. Samppa on ~8 vuotias poika, jonka äidin kanssa olen omistanut kimpassa poneja. Sampan äiti joutui sairaalaan, joten koitan osaltani auttaa, että Samppa pääsisi poniharrastuksensa pariin. Samppa käy Lähderannan ponitallilla ratsastustunneilla, mutta en millään ole saanut aikataulujani järkättyä niin, että ehtisin poikaa sinne kuljettamaan.

Samppa ajaa Kekkua

Samppa halusi lähteä mielummin rekiajelulle, kuin ratsastamaan, joten valjastimme Keken ja lähdimme radalle. Samppa ajoi osan ajasta itse ja minä istuin kyydissä. Poika ei näyttänyt jännittävän yhtään, istui jalat ristissä kyydissä ja ohjasti kevyellä ohjastuntumalla. Pyynnöstäni Samppa teki ravi-käynti siirtymisiä paljon :)

Otin ohjat itselleni kun mentiin hieman kovempaa vauhtia.

Ollaan Keken kanssa nyt kävelty paljon. Tehdään asteittaista jälleentutustumista liikenteeseen. Välillä ollaan saatu seuraa Helinästä ja Atesta, mikä on kyllä kiva, kun saa juttuseuraa :) 

Tällä viikolla käytiin muun muassa vanhankylänniemessä kävelemässä 6km. Keke köpötteli kivasti menemään, mutta siinä vaiheessa, kun koukkasimme vanhankylän niemenkärkeen, Keke alkoi jumittaa siinä toivossa, että kääntyisimme takaisin kotiin. Jännä sikäli, että koskaan, ei edes varsana, tämä Keken jumitustemppu ei ole onnistunut, vaikka koko ikänsä sitä on yrittänyt. Koskaan en ole antanut periksi, enkä anna. Eikä Kekekään taida lakata yrittämästä ;)

Atte-peikko<3

Kaikki hyvin Atte...? :D

Yksi ilta käveltiin 6 km lenkki kävelytietä pitkin. Vastaan polki muutama pyöräiljä vilkkuvaloineen ja pihisevä roska-auto ohitti meidät takaapäin. Mietin, että nyt se pelästyy joko pyöräilijää tai roska-autoa, mutta niin lungi kaveri Kekestä on tullut, että ei lotkauttanut korvaansa niille.

Kekelle tein tällaisen kauniin prinsessaletin lenkille. Vielä vähäsen kun lämpenee, niin voisin pestä ponit ja aloittaa taas harjan käännyttämisen toiselle puolelle. Karvanlähtökin on valtavaa tällä hetkellä. Ponia ei saa harjattua nätiksi mitenkään, kun joka harjanvedolla irtoaa uusi tomuinen kerros irtokarvaa kylkiä koristamaan.. Taas kerran mietin, pitäisikö aloittaa joku vitamiinikuuri karvanlähdön takia, mutta en viimevuosina ole kokenut sitä tarpeelliseksi. (Aiemmin olen antanut b-vitamiinikuurin.) Mitäs muut ovat mieltä, annatteko jotain vitamiinikuureja keväisin? 

Keken venyttelyporkkanat on varmassa tallessa selän päällä.
Pikkusenko herraa harmittaa, kun ei ihan yletä niihin!

Tässä hyvä vinkki halpaan, näkyvään ja varmasti
paikoillaan pysyvään heijastimeen:
 heijastin kangasta letitettynä häntään.
Tuohon kun kiinnittää vielä punaisen perävalon,
niin näkyvyys on taattu! :D

Ponihiihtoa

Kuva arvoitus!!!

Mitä seuraavassa kuvassa tapahtuu?

Ehkä hienoimpia ja onnistuneimpia kuvia, mitä ikinä olen onnistunut ottamaan :'D

Mutta minäpä uskaltauduin kokeilemaan hiihtoajoa. Eikä siinä vielä kaikki; kokeilin sitä Keken kanssa!

Mietin olenko Hullu vai tosi hullu (koska kekellä ei ole hiihtoajettu ikinä ja itselläni on laskettelusukset ollut jaloissa jopa 0 kertaa) , mutta ajattelin, että minua harmittaa jos en ehdi hiihtoajoa kokeilla tänä talvena Keken kanssa ollenkaan. 

Hain mini-laskettelusukset veljeltäni lainaan. Pyörittelin vielä pitkään, uskallanko lähteä suksilla, vaiko enkö uskalla. Lopulta päädyin pistämään Keken Aten perään, jota Helinä ajoi. 

Kekelle puin valjaat ja pitkäliinaisen rintaremmin. 

Keke ei suksista sanonut mitään, vähän kyllä mulkoili välillä sen näköisenä, kun miettisi "mitähän helkkaria sä taas puuhaat" :D

Rata oli aika raskas ajaa. Suksilla oli helppo mennä kovempaa vauhtia, mutta käynti alkoi painaa todella nopeasti jalkoja. Niinpä sidoin kesken lenkin Keken rintaremmin liinat selän päälle ja istahdin Aten kyytiin pidemmän käyntipätkän ajaksi. Mutta kyllä mä sit hiihdinkin kun päästiin vähän lujempaa menemään ;)

Suosittelen kyllä kokeilemaan tätäkin lajia, sillä #talvionasennekysymys ja näiden harrastusten parissa se kevät lähestyy kovaa vauhtia.

Onnellisuuden tunnetta

Kiirettä on pitänyt viimeaikoina. Keken kanssa ollaan kuitenkin nautittu lumisista maisemista. Ollaan ajeltu sellaisia 4km mittaisia kävely ja hölkkä lenkkejä.

Yksi ilta hölkkäiltiin loppuraveja radalla. Oli jo aivan pimeää ja hiljaista. Radallamme ei ole valaistusta. Keke hölkkäili kaula pitkänä, korvat rentona höröttäen ja vaikutti kaikin puolin varsin tyytyväiseltä ponilta.

Annoin Keken mennä pitkin ohjin. Istuin hiljaa kyydissä ja nautin yhteisestä ajastamme. Mieleni täyttyi onnellisuudella. Siinä istuin rakkaan, itse opettamani ponin kyydissä. Ponin, joka vielä vuosi sitten vihasi liikuntaa ja sinkoili joka toisella askeleella epävarmana pimeällä radalla. Ja nyt se samainen poni kulki omaehtoisesti rentona pitkin ohjin hölkäten samaisella pimeällä radalla.

Iltalenkille lähdössä

Muru<3

Lenkin jälkeen venyteltiin ja pistettiin linimenttiä jalkoihin. Keke sai villaloimen niskaan ja tietenkin tuopillisen lämmintä melassivettä.

Lämpölinimenttiä olen käyttänyt kintereisiin ja välillä takapolviin ja ristiselkään ennen lenkkiä. Tiedä sitten, onko siitä oikeasti ollut hyötyä vai onko sattumalta ollut muutenkin vetreitä päiviä, mutta Keke on ollut todella miellyttävä ajaa käynnissäkin ja nyt juoksuttaminenkin on sujunut kivasti.

Lunta sateli sitten vähän lisää ja radalle kasautuikin aikamoisesti lunta. Sitten tuli plussakeliä päiväksi ja taas pakastui, jonka jälkeen lumikerroksesta tuli kivikova. Siksi ollaankin kävelty vähän enempi, kun autoteillä ei saa ravailla, eikä muualla ole päässyt ajamaan.

Viime lauantaina Aamu olikin puuhaillut maastakäsin Keken kanssa. Tiina oli kasannut jonkinmoisen tehtäväradan, pujottelua ja puomikujaa sekä kavaletteja. Aamu tykkäsi kovasti puuhailla näitäkin hommia :)

Aamu ja Keke

Ohjasajo ei ole oikein sujunut viimeaikoina, joten ehkä siitä on syytä pitää pieni tauko ja jatkaa sitten keväämmällä taas niitä hommia. Olen sitten vain juoksuttanut ja tehnyt liinassa paljon siirtymisiä. 

Atte odottaa vissiinkin iltasapuskaa :D

Ystävänpäivä ajeluja

Lauantaina Keken kävi ratsastamassa taas Aamu ja Peppi. Peppi osaa jo aika hyvin keventää ja Aamu uskaltaa laukata taluttajan kanssa, vaikka Keke pukittelee ja välillä lennättää ratsastajansa selästä.

Peppi ja Keke

Aamu ja Keke

Aamu ja Keke

Sunnuntaina sain Eevan Aten kanssa radalle mukaan ajamaan. Eeva meni suksilla ja itse menin ahkiolla. Ponit meni taas ihan täysillä, varsinki Atte joka oli aivan liekeis :)
Keke sai pienen draaman aikaseks, kun pihattoon oli ilmestyny uus hevonen. Kekku raukka pelkäsi sitä :')

Atte ja Eeva hiihtää :)

Keke laukkaa _täysii_

"Atte, venaa vähä!"

Näiden kuvien myötä hyvää Ystävänpäivää kaikille! :)

Tuusulan hevosystäväinseuran laskiaisrieha

Tuusulan hevosytäväinseura on jo yli 100-vuotta vanha yhdistys, joka järjestää seuran omistamalla harjoitusraviradalla joka vuosi kesäisten mölyravien lisäksi laskiaisriehan.

Itse tutustuin kyseiseen seuraan vanhan tallinomistajamme Matti Nousjoen kautta, joka on aikoinaan ollut perustamassa seuran omaa rataa. Niinpä liityin seuraan, aloin käymään ponien kanssa välillä radalla ajelemassa ja halusin päästä myös itse antamaan kehitysideoitani seuralle. Sainkin perustaa seuralle omat Facebook-sivut. 

Ponien kanssa ollaan

Seuran toimintaa kehitetään yhä lisää, jotta seuran toiminnasta voisi nauttia vielä suurempi osa hevosihmisiä ja perheitä.

Tänä vuonna ei sää suosinut laskiaista, mutta tapahtumaan osallistui silti ihan kivasti ihmisiä. Rekiajelut hevosilla jäivät tältävuodelta, sillä yöllä satanut vesi oli tehnyt radan pinnasta luistinradan. Turvallisuus syistä reen eteen valjastettiinkin vähän suurempia hevosvoimia:

 

 Talutusratsuna toimi suomenhevostamma A.L. Ponsitar ja Manu-shettis.

Sekä pienemmät...

...että isommat pääsivät ratsastamaan ;)

Ajoponina toimi Birchhill Islay Rhum, eli Väiski.

Väiski oli niin nättinä liikenteessä<3

Valjastuskatoksesta löytyi herkkuja, kuten keittoa, makkaraa, pullaa ja kahvia.

Soppatykki

Notskipaikka

Ja koska Väiski oli vaan niin kuvauksellinen niin tässä pari kuvaa.