keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Kuutamohölkkä

"Virtaa löytyy, mennään jo!"
Tiistaina lähdin illalla Keken kanssa köpöttelemään radalle. Atte pääsi mukaan peräponiksi ja Eeva tuli Helmin kanssa seuraksi kävelemään alkukäynnit. Helmi on vuotias tammavarsa, todella fiksu ikäisekseen. Kärryjä helmi ei kummaksunut lainkaan, vaikka ne kilisee ja kolisee.
Radalla oli (Aten mielestä inhottavia) vesilätäköitä, joten Atte kokeili fiksuna poikana laittaa vaan jarrut kiinni niiden kohdalla. Ja hupsistakeikkaa, riimunarun lukko petti... Mutta Atte ei sitä hoksannut ja jatkoi taas kiltisti meidän perässä matkaansa. Niinpä sain Aten helposti napattua riimusta ja asennettiin se uudelleen kiinni. Ja Helmi odotti kärsivällisesti. 
Helmin ja Eevan poistuttua takaisin talliin aloimme hölkkäillä. Lätäköt mentiinkin yhtäkkiä tarkasti tähdäten keskeltä ja täysillä vauhdeilla, ei haitannut vaikka rapa roiskui. Keke todella innostui ravaamaan, ilmeisesti oli saanut tarpeekseen kentällä ohjasajosta, jota ollaan viimeaikoina harrastettu. 
Ilta pimeni, kuu nousi taivaalle möllöttämään isona, pyöreenä ja oranssina ja valaisi yllättävän hyvin radan.


Lenkin jälkeen pesin kurat jaloista ja masusta, hieroin linimentin jalkoihin ja loimitin ponit.

Keskiviikkona kävin vaan ajamassa parin kilsan palauttavan lenkin aurinkoisessa säässä. 



sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Johdanto

Vuonna 2012 kesällä olin eräänlaisessa elämän risteyskohdassa. Olin väsynyt käymään tallilla joka päivä, koska oli pakko. Tuntui että jos en käy joka päivä, siirrän vastuun tallin omistajille, vanhalle eläkeläispariskunnalle, jonka luona olin jo vuosia hoitanut poneja ja jossa omani oli ollut jo kolme vuotta. Tallin omistajat Matti ja Sirkka otti Keken ja Aten talliinsa, sillä sopimuksella, että he siivoaa tallin, ruokkii ja tarhaa ponit. Muuten hoidan itse. Ja niinhän se toimi ilman ongelmia. Mutta kun ihmiset ikääntyvät, ei kaikkea jaksa enään samalla tavalla. Joten vastuuntuntoisena kävin yhä enemmän tallilla tekemässä itse. Lopulta päädyttiin Sirkan kanssa yhteistuumin siihen lopputulokseen että se on viimeinen kesä kun ponit on heidän tallissa.





En halunnut hirveästi ajatella asiaa. Tiesin kuitenkin ettei minulla olisi varaa pitää kahta ponia joten totuttelin ajatukseen että myyn Aten. Atte oli jo ruunattu, sitä oli käsitelty paljon ja se oli hyvässä kunnossa sekä tottunut liikenteeseen, toisin kun arka Keke, joka oli vielä ori, oripäiviltä saanut jalostusluvan, mutta lupaa hippos vielä veivasi. 


Keke ja minä mustialassa rotunäyttelyssä 2009


Kävin tuona kesänä muutamia kertoja harjotusraviradalla ajamassa Attea ja mainitsin yhdelle tuttavalle syksyn kuvioista. 
Heinäkuussa sainkin puhelun tutultani, että hänellä olisi ostaja ponille. Olin hiukan hämmentynyt, koska olin suunnitellut myyntiä vasta myöhemmäksi syksyyn. Niin kuitenkin sovittiin, että Attea tultiin katsomaan ja koeajamaan. 
Ostajaehdokkaat vaikutti mukavilta. Saisin myös Kekelle väliaikaisesti tallipaikan heidän talliltaan, Tarkoitus oli olla siellä siihen asti kunnes saisin ruunattua Keken ja mietittyä mitä teen sen kanssa sen jälkeen. 
Ja kun päätin myydä Aten ja muutettiin uudelle tallille tuusulaan, kotiuduimme sinne, Aten uudet ihmiset osottautuivat mahtaviksi ja tänäpäivänä huomaan, että ollaan viihdytty jo kolme vuotta tällä tallilla, valmennustalli Huuhtasella.


Keke ensimmäistä päivää uudessa kodissa

Atte tutkailee uusia tiluksiaan

Uudet tuulet

Tästä kokeilenkin aloittaa uudestaan kirjoittelemisen. Vanha blogi pikkuponin päiväkirja kertoo tarinoita siitä päivästä kun Keke minulle tuli ja kuinka Atte tuli kuvioihin. Muutama vuosi vierähti kirjoittamatta ja nyt onkin paljon asiat muuttuneet. :)

Vanha blogi:
http://milza.vuodatus.net/
kekku