Kolmen kopla esteradalla

Atte&Helinä, Helmi&Eeva, Keke&Milja.

Keke sai arkeensa vähän vielä lisää vaihtelua, kun päästiin irtohypyttämään kolmen koplaa maneesille. Varustettiin ponit ja Helmi asiaan kuuluvalla tavalla ja puimme toki itsekin huomioliivit päälle. Huomatkaa mun lasten koon liivi, vähän nafti... :D

Helmi pääsi ensimmäistä kertaa kävelemään kotitietä pidemmälle, kun käveltiin kävelytietä hallille ja ylitettiin myös vanhankyläntie. Helmi on kyllä mielettömän upealla luonteella varustettu varsa! Se käveli kahden turvamiehensä välissä (Atte possujunan kärjessä ja Keke takana turvaten selustan) mukavan rentona, eikä sanonut autoista mitään. Hallin ovi oli vähän jännittävä, mutta siitä silti kuljettiin rauhallisesti. Atte oli tuttuun tapaan aivan liekeissä. Se ravasi kävelyvauhtia koko matkan hallille ja hallissa oikein puhkui innostusta. Kekeä sen sijaan sai patistella jotta pysyttäisiin toisten matkassa. Onneksi Helmi kulki edessä, niin pienen miehen mielenkiinto pysyi hereillä kun piti tammaa vahtia.

Keke:"Menkää te edeltä käsin, me tullaan jaloilla perässä.."

Atte pääsi pitkästä aikaa maneesille.

Maneesilla riisuttiin ponit ja käveltiin hetki vielä pienellä puolella. Ovenraosta vähän kurkittiin kun suomenhevosruuna Teho-Santeri loikki kujalla esteitä. Meidän vuoro oli heidän jälkeensä. Siirryttiin kävelemään hallin isolle puolelle, Tiina auttoi laskemaan puomit maahan ja ponit kävi morjestamassa Santeria. 

Riitta, jonka Touho-hevonen(Keken suuri ihastus) on kesäisin laiduntanut meidän tallilla, kuvasi hyppyhommia, kunnes puhelimeni jäätyi niin, ettei se enään suostunut kuvaamaan. Käykää Pikkuponin päiväkirjan fb-sivuilla katsomassa Aten taidonnäyte :D

Keke moikkaa Teho-Santeria.

Atte tajusi heti jutun jujun ja "veti" Helmin mukanaan kujalle. Keke oli vielä minulla kiinni ettei tule liian kova härdelli alussa. Helmi ja Atte ihmetteli paikkoja ja Atte päätti ihan itsenäisesti mennä kujalle pomppimaan. 

Sitten päästin myös Keken kujalle. Sillä hetkellä mietin, kuinka tyhmä voi olla ihminen kun ei ole kypärää päähänsä pukenut. Mikä älynväläys taas. Ponit kun pinkasi kujalle hiekka pöllyten nii muisti taas kuinka notkeita nuo pikkuapinat osaa olla. No eihän meillä mitään vaaratilanteita ollut, mutta silti pitäisi aina varautua "pahimpaan".

Keke se loisti taas ku kadun kirkkain lamppu... Niin ylpeä kun monesti rakkaasta ruunasta olenkin, nyt en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. 

*Ensinnäkin se puuskutti niin kovaa että se kuului varmaan viereiseen halliin asti. (No se puuskuttaa aina.)

*Toiseksi se keksi kujalla, että vikan ja korkeimman esteen voi jättää hyppäämättä niinkin helpolla tavalla, että alittaa kujan langan. 

*Kolmanneksi se sähläsi yhden puomin kanssa siihen malliin, että sai sen katkeamaan... 

Ette arvaa kuinka paljon mua hävetti ja samalla olin kuitenkin kuolla nauruun.

Pahoittelin sitten aiheuttamaamme vahinkoa ja pyysin lähettämään laskun perässä. Tiina tuli taluttamaan Helmiä ja minä otin molemmat ponit, että Helinä ja Eeva sai purettua kujan. Keke oli aivan läpimärkä ja kaikkensa antanut, Atte vaikutti siltä ettei tuntunut missään. 

Lopuksi puettiin loimet ja käppäiltiin takaisin tallille jossa lämmin melassivesi odotti.

Sen pituinen se.

Videolta leikattu kuva.

Videolta leikattu kuva.

Atte hyppii ilosta xD

Puolimatkan metsässä

Ihanaa kun kevät on täällä ja päivät ovat huomattavasti pidempiä. Viime viikolla kiiruhdin töistä suoraan tallille, jotta ehtisin metsään lenkille Keken kanssa. Oman superherkku välipalan (joka sisälsi granolaa, marjoja ja vähän turkkilaista jugurttia) ehdin syömään kätevästi ponin mussuttaessa omat välipalaheinänsä.

Mun ja ponin yhteinen välipala.
(ponin välipala alimmaisena;)

Mamman karvakorva.

Harjasin Keken ensin hikiviilalla, jonka johdosta poni keveni varmaan kilon karvojen varistessa maahan. Keke oli ihanan aurinkoisella mielellä, ihan kun olisin kuullut sen ehkä jopa vähän hyräilevän...?

Puin ponille pelkät suitset päähän ja lähdimme kulkemaan kohti puolimatkantietä. Tiet oli siinä määrin hyvässä kunnossa, että niillä oli helppo pysyä pystyssä.

Pelloilla näkyi menevän ristiin rastiin rusakoiden ja peurojen jälkiä, mutta yhdet jäljet, joita täälläpäin ei aiemmin ole silmiini osunut, löytyi myös.

Kenen tassunjäljet?

Nämä suuret tassunjäljet olivat painautuneet pehmeään hankeen. Pyöreät, kynnettömät jäljet.

Kuka osasi arvata minkä eläimen jäljet? ;)

No, olin jo aiemmin samalla viikolla kuullut, että naapuritallin pihassa oli nähty kaksi ilvestä jotka olivat tallentuneet toisen naapurin riistakameraankin. Ei ole mikään ihme että ilveksiä liikkuu näin lähellä tallia ja samalla tosi lähellä järvenpään keskustaa, kun tallin ympäröimillä pelloilla elelee tosi paljon peuroja ja kauriita. Mutta silti näiden jälkien näkeminen tuntui kummalliselta näin tiuhaan asutulla alueella. Nurmijärven palojoella, missä ponit ennen asuivat, tuntui ihan päivänselvältä nähdä eläimiä ja niiden jälkiä laidasta laitaan, koska oltiin siellä metsän keskellä muutenkin. 

No ilveksen!

Poikettiin tieltä metsän puolelle heti sopivan polun löydyttyä. Keke on käynyt pihattoponien seurassa ilman minua ennenkin tässä metsässä, mutta itse olen aiemmin käynyt vain "ohikulkiessa" vähän metsän puolella. Nyt lähdin siis ensimmäistä kertaa kapuamaan polkua ylöspäin metsään. Keke ylitti kaatuneet puunrungot ja pienet ojat ilmaan minkään asteen kyseenalaistamista, Kekku oli toden totta hyvällä tuulella! Polku oli kapea, eikä sen varrella näkynyt yhtään kavion jälkiä. Eikä ihme, en olisi isommalla hevosella sellaisella polulla uskaltanut edes mennä. Aikamme samoiltua me käännyimme takaisin, ja etsimme isomman polun, koska yksin ollessa en viitsinyt lähteä tutkimaan tuntemattomia jäljettömiä reittejä.

Vastaan tulikin leveämpi hevosenjäljillä sinetöity polku, jota pitkin pääsimme helposti kulkemaan. Saavuttiin puolimatkan kaatopaikan mäille, josta olikin hyvä kääntyä takaisin kotiin. 

Metsässä saimme olla aivan rauhassa, ketään ei näkynyt. Ihanan rentouttavaa vaihtelua tämmöinen ponin kanssa metsässä kävely, näitä lisää! :)

Keke:"No, päätä jo mihin suuntaan mennään!"

Hiihtoajoa täyttä laukkaa!

Kajahtaneet lähdössä lenkille!

Viime viikonloppuna oli vihdoin sopivat säät mennä suksilla ja ahkiolla. Kekelle puin länkivaljaat ja kakkulat, jonka koukkuun olin kiinnittänyt ahkion. Ahkiossa oli lampaantalja mukavuusvarusteena :D
Atte sai päälleen perinteiset valjaat joihin Kaisan tekemät putkiaisat sai kiinni. Fiksattiin niitä vähän Jesarilla. Ohje maailman kevyimmän(ja kätevimmän;) aisan tekoon löytyy täältä Muuliblogista!

Itsesuojeluvaiston kadottaneena henkilönä Eeva puki monot ja sukset jalkaansa (ja luonnollisesti myös kypärän päähän) ja lähdettiin radalle lämmittelemään. Rata oli ihan hyvä rauhalliseen hölkkäilyyn, mutta pellolle mentiin sudittelemaan vähän lujempaa, parempi pito siellä. Atte oli taas ilmiliekeissä, se laukkasi lumi pöllyten pitkin peltoa siinä missä mä yritin päästä yhteisymmärrykseen Keken kanssa siitä, voidaanko me lähteä pierupukkilaukkaa perään. Keke kävi niin kuumana, että en uskaltanut ottaa kun muutaman laukannoston ja muuten hölkätä. Kerran Keke sai pukitettua jalkansa aisan yli, enkä yhtään sitä kyllä ihmettele. Onneksi Keke on sen verran rauhallinen kaveri, että sain heti ponin pysähtymään ja autoin jalan takasin oikealle puolelle.
Atte viiletti sydämmen kyllyydestä pellolla. Ja koska aisa ja hiihtäjä ei paina perässä mitään, Atte sai käytännössä laukata "vapaana". Atte kuitenkin huomasi heti kun hiihtäjä kerran "tippui kyydistä", ja se stoppasi matkansa saman tien ja odotti kiltisti että sai jatkaa. On se kyllä kans välillä aika fiksu poni<3

Lopuksi käytiin radalla vielä hölkkäilemässä ja kävelemässä. Oli ihan hyvä tapa juhlistaa laskiaista :)
(sunnuntaina Keke oli käpylässä laskiaistapahtumassa Eevan kanssa ja se oli toiminut siellä tosi hienosti<3)

Atte & Eeva

Kuinka kirkas taivas!

Ahkion jäljet hangessa.

Atte<3

Mää ja Kekku

Murut

Ohjasajoa hallilla

Viime viikon perjantaina päätin viedä Keken vielä toistamiseen maneesille. Tiina sattui tulemaan tallille juuri sopivasti, joten saatiin Tiinasta ja Väiskistä meille matkaseura hallille. Ulkona oli pikku pakkanen, ihan kiva ilma siis. Tiet ei ollut enään kovin liukkaita, mutta rata ja kenttä oli siinä kunnossa, ettei niillä olisi ponia pystynyt liikuttamaan. Keke käppäili kovin reippaana kun sai naapurinsa seurakseen. Kun savuttiin meidän määränpäähän, oli aika toivottaa kavereille turvallista kotimatkaa ja jäädä itse tutstumaan taas halliin.

Maneesille matkalla.

Tiina ja Väiski jatko kotitallille.

Maneesi oli tyhjä, juuri niin kuin toivoin. Käytiin ensin vähän katselemassa nurkkia ennen kuin alettiin hommiin.

Ohjasajo sujui edellistä kertaa rennommin, mentiin voltteja ja kiemurauria, siirtymisiä, sekä harjoteltiin helpon ohjasajoluokan rataa. Mulla olisi vähän haaveena, että uskaltaisin osallistua Keken kanssa helppoon ohjasajoluokkaan tulevana kesänä. Pelkään vaan, että näyttelypaikalla Keke sinkoilee minne sattuu enkä saakkaan sitä toimimaan ja...sitten yleisö voisikin varautua poppareilla kun sirkushuveja olisi tarjolla meidän toimesta.

Olimme jo lopettamassa kun maneesin isolle puolelle tuli ratsastaja. Keke katsahti isolle puolelle, ja huomattuaan ratsukon jatkoi hommia. Mutta jumankekka kun ratsukko olikin seuraavalla kierroksella manesiien välisellä oviaukolla, Keke meinasi lentää säikähdyksestä kuuhun. Kunnes se tajusi mikä on homman nimi ja kävi kiinnostuneena moikkaamassa vähän lähempää isompaa kaveria. Jatkettiin hetki vielä pienellä puolella, jonka jälkeen mentiin vähän kauhistelemaan isoa hallia. Pohja oli omille jaloille huomattavasti kevyempi kävellä, niin varmasti myös ponille. Keken mielestä ratsastusradan kirjaimet oli vähän epäilyttäviä, joten niitä oli parempi mulkoilla vähän kauempaa. Lopuksi puin Kekelle takin niskaan ja lähdettiin kävelemään kotitallille.
Mulla on niin paras poni<3

Hurjat seinät ja vielä hurjemmat puomit!

Söpöliini<3

Ja kattokaa nyt kui symppis Keke on: