Kolmen kopla esteradalla

Atte&Helinä, Helmi&Eeva, Keke&Milja.

Keke sai arkeensa vähän vielä lisää vaihtelua, kun päästiin irtohypyttämään kolmen koplaa maneesille. Varustettiin ponit ja Helmi asiaan kuuluvalla tavalla ja puimme toki itsekin huomioliivit päälle. Huomatkaa mun lasten koon liivi, vähän nafti... :D

Helmi pääsi ensimmäistä kertaa kävelemään kotitietä pidemmälle, kun käveltiin kävelytietä hallille ja ylitettiin myös vanhankyläntie. Helmi on kyllä mielettömän upealla luonteella varustettu varsa! Se käveli kahden turvamiehensä välissä (Atte possujunan kärjessä ja Keke takana turvaten selustan) mukavan rentona, eikä sanonut autoista mitään. Hallin ovi oli vähän jännittävä, mutta siitä silti kuljettiin rauhallisesti. Atte oli tuttuun tapaan aivan liekeissä. Se ravasi kävelyvauhtia koko matkan hallille ja hallissa oikein puhkui innostusta. Kekeä sen sijaan sai patistella jotta pysyttäisiin toisten matkassa. Onneksi Helmi kulki edessä, niin pienen miehen mielenkiinto pysyi hereillä kun piti tammaa vahtia.

Keke:"Menkää te edeltä käsin, me tullaan jaloilla perässä.."

Atte pääsi pitkästä aikaa maneesille.

Maneesilla riisuttiin ponit ja käveltiin hetki vielä pienellä puolella. Ovenraosta vähän kurkittiin kun suomenhevosruuna Teho-Santeri loikki kujalla esteitä. Meidän vuoro oli heidän jälkeensä. Siirryttiin kävelemään hallin isolle puolelle, Tiina auttoi laskemaan puomit maahan ja ponit kävi morjestamassa Santeria. 

Riitta, jonka Touho-hevonen(Keken suuri ihastus) on kesäisin laiduntanut meidän tallilla, kuvasi hyppyhommia, kunnes puhelimeni jäätyi niin, ettei se enään suostunut kuvaamaan. Käykää Pikkuponin päiväkirjan fb-sivuilla katsomassa Aten taidonnäyte :D

Keke moikkaa Teho-Santeria.

Atte tajusi heti jutun jujun ja "veti" Helmin mukanaan kujalle. Keke oli vielä minulla kiinni ettei tule liian kova härdelli alussa. Helmi ja Atte ihmetteli paikkoja ja Atte päätti ihan itsenäisesti mennä kujalle pomppimaan. 

Sitten päästin myös Keken kujalle. Sillä hetkellä mietin, kuinka tyhmä voi olla ihminen kun ei ole kypärää päähänsä pukenut. Mikä älynväläys taas. Ponit kun pinkasi kujalle hiekka pöllyten nii muisti taas kuinka notkeita nuo pikkuapinat osaa olla. No eihän meillä mitään vaaratilanteita ollut, mutta silti pitäisi aina varautua "pahimpaan".

Keke se loisti taas ku kadun kirkkain lamppu... Niin ylpeä kun monesti rakkaasta ruunasta olenkin, nyt en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. 

*Ensinnäkin se puuskutti niin kovaa että se kuului varmaan viereiseen halliin asti. (No se puuskuttaa aina.)

*Toiseksi se keksi kujalla, että vikan ja korkeimman esteen voi jättää hyppäämättä niinkin helpolla tavalla, että alittaa kujan langan. 

*Kolmanneksi se sähläsi yhden puomin kanssa siihen malliin, että sai sen katkeamaan... 

Ette arvaa kuinka paljon mua hävetti ja samalla olin kuitenkin kuolla nauruun.

Pahoittelin sitten aiheuttamaamme vahinkoa ja pyysin lähettämään laskun perässä. Tiina tuli taluttamaan Helmiä ja minä otin molemmat ponit, että Helinä ja Eeva sai purettua kujan. Keke oli aivan läpimärkä ja kaikkensa antanut, Atte vaikutti siltä ettei tuntunut missään. 

Lopuksi puettiin loimet ja käppäiltiin takaisin tallille jossa lämmin melassivesi odotti.

Sen pituinen se.

Videolta leikattu kuva.

Videolta leikattu kuva.

Atte hyppii ilosta xD