torstai 25. helmikuuta 2016

Onnellisuuden tunnetta

Kiirettä on pitänyt viimeaikoina. Keken kanssa ollaan kuitenkin nautittu lumisista maisemista. Ollaan ajeltu sellaisia 4km mittaisia kävely ja hölkkä lenkkejä.


Yksi ilta hölkkäiltiin loppuraveja radalla. Oli jo aivan pimeää ja hiljaista. Radallamme ei ole valaistusta. Keke hölkkäili kaula pitkänä, korvat rentona höröttäen ja vaikutti kaikin puolin varsin tyytyväiseltä ponilta.
Annoin Keken mennä pitkin ohjin. Istuin hiljaa kyydissä ja nautin yhteisestä ajastamme. Mieleni täyttyi onnellisuudella. Siinä istuin rakkaan, itse opettamani ponin kyydissä. Ponin, joka vielä vuosi sitten vihasi liikuntaa ja sinkoili joka toisella askeleella epävarmana pimeällä radalla. Ja nyt se samainen poni kulki omaehtoisesti rentona pitkin ohjin hölkäten samaisella pimeällä radalla.


Iltalenkille lähdössä

Muru<3
Lenkin jälkeen venyteltiin ja pistettiin linimenttiä jalkoihin. Keke sai villaloimen niskaan ja tietenkin tuopillisen lämmintä melassivettä.

Lämpölinimenttiä olen käyttänyt kintereisiin ja välillä takapolviin ja ristiselkään ennen lenkkiä. Tiedä sitten, onko siitä oikeasti ollut hyötyä vai onko sattumalta ollut muutenkin vetreitä päiviä, mutta Keke on ollut todella miellyttävä ajaa käynnissäkin ja nyt juoksuttaminenkin on sujunut kivasti.


Lunta sateli sitten vähän lisää ja radalle kasautuikin aikamoisesti lunta. Sitten tuli plussakeliä päiväksi ja taas pakastui, jonka jälkeen lumikerroksesta tuli kivikova. Siksi ollaankin kävelty vähän enempi, kun autoteillä ei saa ravailla, eikä muualla ole päässyt ajamaan.




Viime lauantaina Aamu olikin puuhaillut maastakäsin Keken kanssa. Tiina oli kasannut jonkinmoisen tehtäväradan, pujottelua ja puomikujaa sekä kavaletteja. Aamu tykkäsi kovasti puuhailla näitäkin hommia :)
Aamu ja Keke
Ohjasajo ei ole oikein sujunut viimeaikoina, joten ehkä siitä on syytä pitää pieni tauko ja jatkaa sitten keväämmällä taas niitä hommia. Olen sitten vain juoksuttanut ja tehnyt liinassa paljon siirtymisiä. 
Atte odottaa vissiinkin iltasapuskaa :D














7 kommenttia:

  1. Ompas teillä ollut ihanaa. Mikä sen parempi kiitos kun näkee työnsä tulokset ja vielä noin ihanassa muodossa. Mukavaa viikonlopun alkua sinne teille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Kiva joskus tuntea, että on tehnyt jotain oikein. :) Kiitos, teillekkin sinne hyvää viikonloppua!

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva postaus ja söpö Keke! :-)

    VastaaPoista
  4. Onpas Kekellä ollut mukavan tuntuinen viikonloppu☺

    VastaaPoista
  5. Onpas Kekellä ollut mukavan tuntuinen viikonloppu☺

    VastaaPoista