lauantai 30. heinäkuuta 2016

Kesän kuulumisia


Blogi on nyt vähän pakosta lomaillut kun tietokoneeni sanoi työsopimuksensa irti juuri ennen kesälomaa ja nyt vain puhelin käytössä. Tällä on niin vaivalloista päivittää blogia, sillä kuvia saa lisättyä vain yhden kerrallaan eikä videoita saa tätä kautta ollenkaan blogiin :(

Kuulumisia kerron silti sen verran, että Keke sai lomailla TÄYSIN melkein 2 viikkoa. Eka viikko vierähti isolla luonnonlaitumella, jonne molemmat kääpiöt pääsi narraamaan naisia. Laitumella oli siis odottamassa Helmi ja Myy. 
Myyn ilme ja reaktio olisi ollut näkemisen arvoinen, kun kaksi pientä hirnuvaa otusta laukkasi sitä kohti. Poni pojat veivät kirjaimellisesti Myyltä jalat alta... Helmi sen sijaan oli iloisesti yllättynyt jälleennäkemisestä ponien kanssa, joten Myykin uskaltautui possujunassa juoksemaan kavereiden kanssa ja lopulta tutustui uusiin ystäviinsä.






Keken lauantaivakkarit Aamu, Siru ja Peppi lopettivat Keken hoitamisen, kun heille ostettiin oma poni. Oli kurja luopua  näistä pienistä tyttösistä, jotka saivat tutustua Keken kanssa turvallisesti tähän harrastukseen, ponin hoitoon ja ratsastamiseen.
Saimme (mä ja Keke) perheeltä "läksiäislahjaksi" kauniin valkokukkaisen amppelin. Oli muuten Keken toinen tänä kesänä ansaitsema amppeli ;) on tainnut Keke vinkata mistä se pitää.






Keken luottohoitaja Rosa on käynyt liikuttamassa itsekseen Kekeä ja siitä on kyllä suuri apu mulle. Rosa on käynyt ajelemassa reippaita lenkkejä radalla.

Sitten myös surullisempia uutisia, sillä tallikaverini Anna teki raskaan, mutta varmasti oikean päätöksen ja hänen suomiputte Olli, jota Keke niin rakasti (omalla kierolla tavallaan), lopetettiin.
Mutta lähiruoan ystävänä Anna toimitti Ollin teurastamolle ja jakoi tutuille lihaa, jonka alkuperä ja elinolot oli takuuvarmana tiedossa. Myös itse maistoin Ollia ja hyväähän se oli, vaikka oli aika ristiriitainen tunne sitä syödessä. Annalle vielä osanotot rakkaan ystävän poismenosta<3

Paluu arkeen alkaisi olemaan ajankohtaista ja Keken laihdutuskuuri on taas alkanut. Keke on tällä hetkellä aika turvoksissa, muistuttaa jumppa-palloa. Mutta koska suomen kesä on niin älyttömän lyhyt, haluan tarjota ponilleni mahdollisuuden laiduntaa laumassa mahdollisimman pitkään, sillä pian alkaa taas muta-kausi ja kunnon laumaelämä on mahdotonta.
Loppukesä ja syksy tuo tullessaan taas uusia haasteita ja tavotteita, niistä lisää lähiaikoina.
Sitten vähän kesäkuvia :)









1 kommentti:

  1. Ihanaa että Kekekin sai nauttia täysin kavioin kesästä:) Jaksaa sitten taas puurtaa syksyn ja talven harmauden. Ystävän pois meno on aina surullista oli kyseessä sitten iso tai pieni eläin. Vuosien varrella ne vaan tulevat niiiiin rakkaiksi! Ihania kuvia olet taas laittanut. Mukavaa alavaa viikkoa teille sinne.

    VastaaPoista