lauantai 25. helmikuuta 2017

Maneesilla

Maanantaina tuli lunta, peittäen alleen kaiken jään. Joka puolella oli järkyttävän liukasta, eikä kengätön poni pysy pystyssä kentällä tai radalla. Autotiet näyttivät olevan kuitenkin siinä kunnossa, että niillä uskalsi ponia varovasti taluttaa. Niinpä päätin viedä Keken Järvenpään ratsastusseuran maneesille. Matkaa hallille on vain n. 1km, mutta me kävelimme hiukan pidempää reittiä kunnon alkukäynneiksi.
Kekku lähti reippaana lenkille ja välillä jouduin vähän hidastelemaan menoa liukkaiden kohtien vuoksi. Vähän piti pelästyä vanhaa kaivoa tien varressa ja frisbeegolffarien lentävät lautaset aiheutti kummastusta. Vastaantulevat ihmiset Keke sai kuitenkin hurmattua puolelleen "kohteliaalla" ja "sympaattisella" olemuksellaan, niin kun joku ohikulkija tuumasi.
Edes tarhassa ei pystynyt liikkumaan jään takia
Matkalla hallille


Ratsastuskoulun hevoset tuli pälyilemään
Maneesiin hipsimme vähän epävarmoina, vaikka onneksi joku mukava tallilainen tuli pihalla vastaan ja saattoi meidät ovelle toivottaen mukvia treenejä.
Keke ihmetteli mihin oikein tultiin. Seinät oli vähän jännittäviä, kulmissa oli ihan selvästi jotain hämärää ja estetolppien välissä väijyi ihan varmana joku pieniä poneja syövä örvelö.
Tässä maneesissa on kaksi puolta, toinen on isompi ja toinen pienempi. Me menimme pienelle puolelle, jossa pohja on paljon raskaampi kuin isolla puolella. Ainakin itse olin aivan hiessä tarpoessa ponin perässä ja ponikin joutui nostelemaan pieniä kinttujaan kunnolla, mikä onkin ihan hyvä juttu, Keke kun tykkää yleensä laahustaa eteenpäin. Halliin tutustumisen jälkeen saatiinkin ihan kiva treeni tehtyä. Keken liikkui puhtaasti ja kevyesti kaikissa askellajeissa. Laukatkin nousi joka kerta oikein, jee!
Oltiin reilu 1/2h maneesilla josta 20min treenattiin kunnolla. Eeva ja Wanda tulikin maneesille juuri kun olin Kekkun kanssa lähdössä. Käveltiin lyhintä reittiä takaisin tallille. Tallilla Keke sai tuopillisen melassivettä ja loimen niskaan. Tarhaan en enään viitsinyt ponia viedä kun se oli niin liukas, joten se sai jäädä talliin syömään päiväheiniä.
Kekku ihmettelee


P.S. Kesä on tulossa, koska talvikarva alkoi irtoamaan! Sunnuntaina oli vielä tiukasti kiinni, mutta maanantaina irtosi jätesäkillinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti