Pikkuratsastajat

Pikkupojat Riki ja Jere kävivät ratsastamassa taas poneilla. Kerta ei ollut ensimmäinen ja pojista isompi, Riki, ratsasti Attea jo "ihan ite" liinan päässä.

Poikien äiti Maria, jonka oma hevonen Presja asui meidän tallissa aikoinaan, hoiti Keken itse lastensa kanssa. Otin vain pari kuvaa samalla kun kävin tarhan siivoamassa.

Riki opetteli ponin ohjaamista tötsien avulla ja otti rohkeasti reippaita ravipätkiä. Kattokaa nyt mites söpö ratsukko:

Keke ja Jere

Riki ja Atte

Kevään ekat ajelut

Mennyt talvi oli aika surkea ponin liikutuksen kannalta. Peilijää kelien takia ponin kunto ei ole enään mikään kehuttava, joten kovasti odottelin että rata sulaisi ajettavaan kuntoon. Sulaminen tuntui kestävän ainakin ikuisuuden! Lopulta jäät lähtivät ja pellolta tulvivat vedet kuivuivat, joten rata oli vihdoin ajokunnossa.
Ennen valjastamista on saanut kyllä käyttää merkittävän ajan ponin puunaamiseen, karvan irrottamiseen ja harjan selvittämiseen. Paksua irtoavaa karvapeitettä ei vaan saa millään nätin näköiseksi harjaamalla ja kylmien kelien vuoksi en ole vielä viitsinyt ponia pestäkkään. Ja heti kun poni on saatu harjatuksi edes jossain määrin siistiksi, uusi pölykerros nousee pintaan kun poni lähtee liikkeelle.

Keken kanssa sujui erinomaisesti kevään ekat ajelut. Ravi luisti puhtaasti ja jalka jaksoi nousta koreasti ilmaan. Laukkapätkiäkin päästiin heti ottamaan kuivimmissa kohdissa. Nyt ollaan menty kärrytelleen noin 3-4km mittaisia lenkkejä. Kekku on saanut paljon kävellä ravi- ja laukkapätkien välissä. Se ei kamalasti ole hikoillut, mutta puuskuttaa jo ekan hölkkäpätkän jälkeen pelottavan kovasti.
Jos tuota mahaa saisi taas siivun pienemmäksi ja tilalle kunnon lihasta, kaulakin on ihan veltostunut syksystä. Eihän me voida näyttelyyn mennä ihan rapakunnossa.

Kiva pölypallero

Cool!

Kattokaa ku Keke sai upouuden siistin vuorettoman sadeloimen!

Ostin loimen Puuilosta ja pyysin loimelle palautusoikeuden sovituksen jälkeen, koska moni loimi on ihan hassun mallisia shettiksille. Loimi oli kuitenkin kivasti istuva, joten päätin pitää sen. High neck kaula-aukon ansioista loimi ei valu liian alas lavoille ja sään taakse. Remmit on kivasti myös piilossa helmojen alla.

En aio enään ostaa fleece vuorellisia sadeloimia kun ne kestää kuivua aina puoli ikuisuutta.

Noidan matka kohti pääsiäistä jäi vähän lyhyeksi...

...sillä se oli epähuomiossa (tai jostain muusta syystä?) lentänyt luudalla päin seinää. Siinä se todennäköisesti nenä vääntyneenä valitti särkeviä jäseniään. Tai mistä minä tiedän, en kuullut, mutta Keke sen sijaan ensi järkytyksestä selvittyään tuntui kuuntelevan ja tutkiskelevan hyvin tarkkaan noidan suuntaan.

Oltiin lähdetty siis reippaalle kävelylenkille Keken kanssa. Alkumatka oli Keken osalta sujunut oikein rennoissa tunnelmissa, vaikka saikin järvenpään ratsastusseuran tuntiponit sekoamaan toden teolla kentällä (jossa ne siis olivat viettämässä vapaitaan) ja vaikka kaivonkansi, roskapönttö sekä työmaa-nauhat hiukkasen kummitteli silmäkulmissa.

Saavuttin vanhiksen pihaan, jossa ollaan oltu useita kertoja ilahduttamassa pieniä ratsastajia. Tänään piha oli selvästi noiduttu. Leikkipaikka oli _uskomattoman_ hurja, eikä se ollut siinä ennen ollut... ei ihan varmana ole ollut, mietti Keke. Ilmoitustaulukin ihan varmana uhkasi vähintään kaatua päälle ja kun vanhankylän kartanosta tuli asiakkaita ulos ovesta, oli pysähdyttävä tukevaan haara-asentoon että ei lähde jalat alta. Mutta kun pienen ponin korviin kantautui ihailevia kommentteja, niin ryhtiäkin pystyi jo vähän korjaamaan.

Matka jatkui tasasen hitaasti, eka jännitettiin ikivanhaa viinikellarin suuta, joka oli ponin mielestä myöskin juuri äskettäin siihen taiottu ja lopulta katse osui pytingin puodin seinässä viruvaan noita-akkaan. Noita-akkaa tarkkailtiinkin ihan hyvä tovi. Vähän pöristiin ja päristiin, nostettiin päätä ja laskettiin päätä, otettiin epävarmoja ristiaskelia kaikkiin ilmansuuntiin ja lopulta päästiin jatkamaan matkaa.

Hupsista...

Lähdettiin kävelemään sairaalan takaa lähtevää uudehkoa kävelytietä järvenrantaa myötäillen ja säännöllisin väliajoin pidin terapeuttisen puheen Kekelle milloin mistäkin jännityksen aiheuttajasta. Lopulta tulimme asuinalueelle jonka kapealla kujalla työskenteli kaksi työkonetta. Kaivuri kaivoi kauhalla maata ja traktori piti julmettua meteliä työntäessään kauhalla hiekkaa asvalttia pitkin. Se peruutti ketterästi, iski kauhan maahan ja työnti hiekkaa tienposkeen ja taas peruuttiketterästi jne. Mietin että helkutti, joudunko nyt kääntymään takaisin ettei jätetä puumerkkiä kenenkään mersun kylkeen. Tie on kapea ja penkereillä oli autoja parkissa, joten jos Keke päättää todella pelästyä, kavion jälki tulee löytymään jonkun autosta.

Keke ei kuitenkaan näyttänyt edes huomaavan koneita, joten lähestyin koemielessä traktoreita. Ei mitään. Lähestyin. Poni kulki päättäväisesti eteenpäin, joten päätin luikahtaa ponin kanssa työmaan ohi heti kun traktorikuski huomaa meidät. Ja niin me ohitimme ainoan itsestäni jännittävän paikan, josta poni ei toden totta tuntunut piittaavaan yhtään mitään. Siis miten poni voi pelätä avautuvaa ovea, mutta ei kahta työkonetta!?

Suojatiellä autoilijat antoivat tietä ja vilkuttelivat meille.

Loppu matka sujui taas rennosti. Takaa kovaa päristelevä mopo oli vähän hurja, mutta vain vähän ja takaan päin tulevat pyöräilijät taasen osasivat kohteliaasti viheltää, joten niitä ei tarvinnut pelästyä yhtään!

Joku pysähtyi kysymään onko Keke ori, kun on niin kovin komea<3

Kotipihaan saavuttua askel tiheni ja pulssi kiihtyi ponilla, koska PÄIVÄHEINÄT odottivat syöjäänsä.

Miten nämä otukset osaakin olla näin ihania?<3

Popsi popsi porkkanaa, hampaita se vahvistaa.

Maaliskuussa pakastin kotona Kekelle porkkanamehujään. Sain idean fb:n talliniksit-ryhmästä. Keke kun tarhaa yksin, niin jotain viihdykettä on kiva keksiä sille havujen lisäksi. Keke tykkäsi hurjasti herkullisesta mehujäästään johon olin laittanut siis pelkästään vettä, ihan mini ripauksen sokeria ja porkkanaa. Porkkanat voi yhtä hyvin pakastaa pelkässä vedessä, omenamehussa tai vaikka melassivedessä.

Porkkanamehujää

Nam!

Sitten meillä oli vuotuinen hammashuoltopäivä. Keken ja Aten hampaat katsotaan kerran vuodessa ja eläinlääkäri totesi tälläkin kertaa, että vuoden väli on passeli. Ellei nyt sitten jotain oireita yllättäen ilmene.

Atte pääsi käsittelyyn ekana. Rauhottava vaikutti tehokkaasti pikkuruunaan ja hampaat sai hoidettua ongelmitta. 

Sillä välin ajattelin mennä rapsuttelemaan Kekeltä vähän talvikarvoja irti. Menin Keken karsinaan jossa Keke mulkaisi minua dramaattisesti ja siirtyi nurkkaan mököttämään. Ilmeisesti Kekku oli jo hiffannut, että lääkäritäti on paikalla ja tulee kohta tökkimään niillä ikävillä neuloilla. 

(Tästä muistuukin taas mieleen hetki, kun keke oli klinikalla ruunattavana ja kaulaan piti klipata pieni karvaton neliö. Käytännössä siis klipperillä olisi hurruutettu n. 3 sekuntia, mutta sitähän Keke ei hyväksynyt. Kun kolme ihmistä ei saanut pidettyä hurjaa oria paikallaan sen vertaa että kaulaan olisi saatu ajeltua karvaton kohta, pideltiin me oria sitten sitä varten että saadan ensin  rauhottava. Ja kun vihdoin rauhotteen sai pistettyä odotettiin että oripoika väsähtäisi(joka luonnollisesti ei tapahtunut vielä ensimmäisestä rauhotteesta), jotta saataisiin klipattua se reikä siihen kaulaan..!)

No sitten lääkäri saapuikin Keken karsinaan, moikkasi ponia ystävällisesti ja tuikkasi rauhoitteen niin että Keke tuskin ehti huomata mitään. Tällä kertaa rauhote puri heti ja talutin sammumispisteessä olevan kaverin käytävälle. Suu vaikutti terveeltä ja hampaat sai raspattua ongelmitta. Etuhampaissa oli pienet lohkeamat, todennäköisesti siksi kun Keke on keksinyt kolisuttaa karsinan kalteria etuhampaillaan. Pitää seurata ettei isompaa halkeamaa vaan tule.

Atte hampaanharjauksessa

Muista harjata myös perimmäidet hampaat!

Vielä rokotuksen saatuaan Keke pääsi karsinaansa lepäämään ja minä kävin hakemassa autosta tuliterät sakset, jotka olin ostanut ihan tätä päivää varten. Nyt piti ponin humalatilaa käyttää hyväksi ja leikata rumasti sojottavat korvakarvat pois. Kumma kyllä, timenpide ärsytti tässäkin tilassa pikku ruunaa, vaikka hampaita saikin raspilla kurmuttaa ilman pienintäkään reaktiota. On herralla herkät korvat, ei voi muuta sanoa.

Pidä vaan keke ne silmät kiinni, en mä mitää suunnittele..

Kolmen kopla esteradalla

Atte&Helinä, Helmi&Eeva, Keke&Milja.

Keke sai arkeensa vähän vielä lisää vaihtelua, kun päästiin irtohypyttämään kolmen koplaa maneesille. Varustettiin ponit ja Helmi asiaan kuuluvalla tavalla ja puimme toki itsekin huomioliivit päälle. Huomatkaa mun lasten koon liivi, vähän nafti... :D

Helmi pääsi ensimmäistä kertaa kävelemään kotitietä pidemmälle, kun käveltiin kävelytietä hallille ja ylitettiin myös vanhankyläntie. Helmi on kyllä mielettömän upealla luonteella varustettu varsa! Se käveli kahden turvamiehensä välissä (Atte possujunan kärjessä ja Keke takana turvaten selustan) mukavan rentona, eikä sanonut autoista mitään. Hallin ovi oli vähän jännittävä, mutta siitä silti kuljettiin rauhallisesti. Atte oli tuttuun tapaan aivan liekeissä. Se ravasi kävelyvauhtia koko matkan hallille ja hallissa oikein puhkui innostusta. Kekeä sen sijaan sai patistella jotta pysyttäisiin toisten matkassa. Onneksi Helmi kulki edessä, niin pienen miehen mielenkiinto pysyi hereillä kun piti tammaa vahtia.

Keke:"Menkää te edeltä käsin, me tullaan jaloilla perässä.."

Atte pääsi pitkästä aikaa maneesille.

Maneesilla riisuttiin ponit ja käveltiin hetki vielä pienellä puolella. Ovenraosta vähän kurkittiin kun suomenhevosruuna Teho-Santeri loikki kujalla esteitä. Meidän vuoro oli heidän jälkeensä. Siirryttiin kävelemään hallin isolle puolelle, Tiina auttoi laskemaan puomit maahan ja ponit kävi morjestamassa Santeria. 

Riitta, jonka Touho-hevonen(Keken suuri ihastus) on kesäisin laiduntanut meidän tallilla, kuvasi hyppyhommia, kunnes puhelimeni jäätyi niin, ettei se enään suostunut kuvaamaan. Käykää Pikkuponin päiväkirjan fb-sivuilla katsomassa Aten taidonnäyte :D

Keke moikkaa Teho-Santeria.

Atte tajusi heti jutun jujun ja "veti" Helmin mukanaan kujalle. Keke oli vielä minulla kiinni ettei tule liian kova härdelli alussa. Helmi ja Atte ihmetteli paikkoja ja Atte päätti ihan itsenäisesti mennä kujalle pomppimaan. 

Sitten päästin myös Keken kujalle. Sillä hetkellä mietin, kuinka tyhmä voi olla ihminen kun ei ole kypärää päähänsä pukenut. Mikä älynväläys taas. Ponit kun pinkasi kujalle hiekka pöllyten nii muisti taas kuinka notkeita nuo pikkuapinat osaa olla. No eihän meillä mitään vaaratilanteita ollut, mutta silti pitäisi aina varautua "pahimpaan".

Keke se loisti taas ku kadun kirkkain lamppu... Niin ylpeä kun monesti rakkaasta ruunasta olenkin, nyt en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. 

*Ensinnäkin se puuskutti niin kovaa että se kuului varmaan viereiseen halliin asti. (No se puuskuttaa aina.)

*Toiseksi se keksi kujalla, että vikan ja korkeimman esteen voi jättää hyppäämättä niinkin helpolla tavalla, että alittaa kujan langan. 

*Kolmanneksi se sähläsi yhden puomin kanssa siihen malliin, että sai sen katkeamaan... 

Ette arvaa kuinka paljon mua hävetti ja samalla olin kuitenkin kuolla nauruun.

Pahoittelin sitten aiheuttamaamme vahinkoa ja pyysin lähettämään laskun perässä. Tiina tuli taluttamaan Helmiä ja minä otin molemmat ponit, että Helinä ja Eeva sai purettua kujan. Keke oli aivan läpimärkä ja kaikkensa antanut, Atte vaikutti siltä ettei tuntunut missään. 

Lopuksi puettiin loimet ja käppäiltiin takaisin tallille jossa lämmin melassivesi odotti.

Sen pituinen se.

Videolta leikattu kuva.

Videolta leikattu kuva.

Atte hyppii ilosta xD

Puolimatkan metsässä

Ihanaa kun kevät on täällä ja päivät ovat huomattavasti pidempiä. Viime viikolla kiiruhdin töistä suoraan tallille, jotta ehtisin metsään lenkille Keken kanssa. Oman superherkku välipalan (joka sisälsi granolaa, marjoja ja vähän turkkilaista jugurttia) ehdin syömään kätevästi ponin mussuttaessa omat välipalaheinänsä.

Mun ja ponin yhteinen välipala.
(ponin välipala alimmaisena;)

Mamman karvakorva.

Harjasin Keken ensin hikiviilalla, jonka johdosta poni keveni varmaan kilon karvojen varistessa maahan. Keke oli ihanan aurinkoisella mielellä, ihan kun olisin kuullut sen ehkä jopa vähän hyräilevän...?

Puin ponille pelkät suitset päähän ja lähdimme kulkemaan kohti puolimatkantietä. Tiet oli siinä määrin hyvässä kunnossa, että niillä oli helppo pysyä pystyssä.

Pelloilla näkyi menevän ristiin rastiin rusakoiden ja peurojen jälkiä, mutta yhdet jäljet, joita täälläpäin ei aiemmin ole silmiini osunut, löytyi myös.

Kenen tassunjäljet?

Nämä suuret tassunjäljet olivat painautuneet pehmeään hankeen. Pyöreät, kynnettömät jäljet.

Kuka osasi arvata minkä eläimen jäljet? ;)

No, olin jo aiemmin samalla viikolla kuullut, että naapuritallin pihassa oli nähty kaksi ilvestä jotka olivat tallentuneet toisen naapurin riistakameraankin. Ei ole mikään ihme että ilveksiä liikkuu näin lähellä tallia ja samalla tosi lähellä järvenpään keskustaa, kun tallin ympäröimillä pelloilla elelee tosi paljon peuroja ja kauriita. Mutta silti näiden jälkien näkeminen tuntui kummalliselta näin tiuhaan asutulla alueella. Nurmijärven palojoella, missä ponit ennen asuivat, tuntui ihan päivänselvältä nähdä eläimiä ja niiden jälkiä laidasta laitaan, koska oltiin siellä metsän keskellä muutenkin. 

No ilveksen!

Poikettiin tieltä metsän puolelle heti sopivan polun löydyttyä. Keke on käynyt pihattoponien seurassa ilman minua ennenkin tässä metsässä, mutta itse olen aiemmin käynyt vain "ohikulkiessa" vähän metsän puolella. Nyt lähdin siis ensimmäistä kertaa kapuamaan polkua ylöspäin metsään. Keke ylitti kaatuneet puunrungot ja pienet ojat ilmaan minkään asteen kyseenalaistamista, Kekku oli toden totta hyvällä tuulella! Polku oli kapea, eikä sen varrella näkynyt yhtään kavion jälkiä. Eikä ihme, en olisi isommalla hevosella sellaisella polulla uskaltanut edes mennä. Aikamme samoiltua me käännyimme takaisin, ja etsimme isomman polun, koska yksin ollessa en viitsinyt lähteä tutkimaan tuntemattomia jäljettömiä reittejä.

Vastaan tulikin leveämpi hevosenjäljillä sinetöity polku, jota pitkin pääsimme helposti kulkemaan. Saavuttiin puolimatkan kaatopaikan mäille, josta olikin hyvä kääntyä takaisin kotiin. 

Metsässä saimme olla aivan rauhassa, ketään ei näkynyt. Ihanan rentouttavaa vaihtelua tämmöinen ponin kanssa metsässä kävely, näitä lisää! :)

Keke:"No, päätä jo mihin suuntaan mennään!"